Kun mummo ottaa päivätansseista vaarin

Ikääntyvien runoista on vanhuusnyyhke kaukana

Runoja ikääntyville? Noinkin, mutta yhtä hyvin runoja ikääntyvistä. Sillä niin monena ikääntyminen antologiassa näyttäytyy: matkan päästä se on tuon toisen vanhuus, läheltä läpi elettynä runoilijan oma kokemus, joka kirjan sivulle läväytettynä voi lukijalle olla isonkin oivalluksen paikka.

Taannoin ilmestyi Sirkka-Liisa Kivelän hieno antologia Vuoroin minussa vanhuus nuoruus, jossa ikääntymisellä oli totisemmat kasvot. Tuula Korolainen ja Riitta Tulusto ovat ottaneet aiheen haltuunsa reteämmin. Vanhuudesta on runoiltu mitä erilaisimmissa tyylilajeissa, ja Pää tallella on ne tarpeeseensa raikkaasti löytänyt.

Vanhuusnyyhkeestä ja vaivaisuudesta ollaan kaukana. Joskus kolajavat kirpeän itseironian mutta myös huumorin kerkeät kainalokepit:

"Ei tämä oma vanheneminen mitään,/ mutta miten kestää nähdä että nuori rakastaja alkaa vanheta." ( Eeva Kilpi). Tai peilikuvassa meni "jo kauan lupaava vainaja hukkaan" ( Lassi Nummi). Ja ihmetellä pitää, voiko vanhuus "olla näin hupsu ja kevyt/ juokaamme samppanjaa" ( Kyllikki Villa).

Lastenlasten ja isovanhempien kaksisuuntaisesta perspektiivistä tiukkuu hereä hellyys. "Saat kupin kahvia, eikä sinun tarvitse kauan olla. Tiedätkös, minä olen nähnyt kun sinä olet kasvanut ihan pienestä", Bo Carpelan kirjoittaa.

Ja Viljo Kajava: "Vaikka hiljaisuus on pyhä,/ isoäiti antaa minulle joka aamu anteeksi,/ kun kävelen raitamattoa myöten hänen luokseen/ ja kerron kaikenlaisia tarinoita."

Lars Huldén uhmaa: "Mitä tietä k aikoo tulla? Kuinka pian? Onko viikate jolla k viuhtoo/ riittävän terävä?"

Lapsen näkökulma aukeaa kuolema-runoissa myös rajusti, sillä Claes Anderssonin isoäiti "sieppasi omissa hautajaisissaan kauhan/ kirkkoherran kädestä - kolautti/ kolmesti arkunkantta".

Yksinäisyys on odotetusti monen runon aihe: "...niin ettei ollut enää ketään jota nykäistä/ ja sanoa Muistatkos?" ( Solveig von Schoultz).

Haikeuspainotteisen osaston rinnalle toimittajat ovat löytäneet muun muassa Juha Vainion, Veikko Lavin tai Juice Leskisen tekstejä. Mummo ottaa päivätansseista vaarin, leikittelee Leskinen. Virpi Talvitien oiva kuvitus rikastaa runot, ja fontti on miellyttävän isoa kokoa. Pää tallella on tunteentäyttä herkkua niin yksinlukijalle kuin seurassa selailtavaksi - paikoin jopa ratkihauska monen iän kirja.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi