Kun paloiteltu ruumis oli matkailunähtävyys

Edward Clarken seikkailut Suomessa käännetty nyt kokonaan

Kesällä 1799 valppaasti huomioita tekevä englantilainen matkailija Edward Daniel Clarke ikuisti Olkijoen lähellä eksoottisen näkymän, maantien varrelle kolmeen osaan kärrynpyörien päälle paloitellun ruumiin. Näin oli rangaistu suomalaista, joka oli juovuspäissään tappanut naisen kirveellä.

Tällaisten "matkailunähtävyyksien" tarkoitus oli pelotella kulkijoita pysymään lainkuuliaisina.

Clarken kuuluisa kertomus matkoistaan Euroopan, Aasian ja Afrikan maissa ilmestyi englanniksi kuutena muhkeana osana 1810-23. Jorma Ojalan ansiosta on nyt suomennettu kolmena osana Suomea ja laajasti myös Ruotsia ja Norjaa käsittelevä osuus, tosin väärässä järjestyksessä.

Kuvaus matkasta Suomen etelärannikkoa pitkin Pietariin saatiin jo 1990, mutta sitä varhaisempi Lapin-retki kesällä 1799 vasta 1997 ja sen jatko, matka Enontekiöstä Pohjanmaan kautta Ruotsiin ja Norjaan, nyt.

Uusimman suomennoksen nimi ja alaotsikko rajoittaa Clarken matkat vain Lappiin ja Pohjanmaalle, mutta ne eivät vie käännetyistä seitsemästä luvusta kuin kolme. Enemmän tilaa vie siis Norja, mutta sitä ei pidä valittaa, sillä nyt saa läpileikkauksen Pohjolan kaikista kansoista parinsadan vuoden takaa.

Ojala on nostanut

meillä vanhastaan tunnetun Suomen-matkaajan Giuseppe Acerbin rinnalle Clarken, joka kulki samaan aikaan ja osin samoja reittejä kuin Acerbi. Molemmat loivat aiempaa myönteisempää Suomi-kuvaa. Sivistyksen äärimmäisellä rajalla elävät suomalaiset saivat arvostelun ohella kiitosta "jalon villin" piirteiden säilyttämisestä, vaikka kirjoittajat selvästi pitivät omaa kulttuuriaan korkeampana.

Muotiaatteiden leviämisestä todistaa, että Oulussa paroni Silfverhjelm antoi näytöksiä Pariisissa oppimastaan "animaalisesta magnetismista", kuten hypnoosia tuolloin kutsuttiin. Valistuneet matkailijat suhtautuivat moiseen hyvin epäilevästi.

Paljon matkustaneena Clarke vertaili mielellään eri kansoja. "Suomalaiset merkitsevät ruotsalaiselle ja lappalaiselle samaa, mitä irlantilainen skotille ja englantilaiselle. Se tarkoittaa kansaa, jossa äärimmäiset paheet ja hyveet yhdistyvät. Niihin luetaan ylpeys ja kiivaus myötäkäymisessä, alamaisuus ja apaattisuus vastoinkäymisissä."

Yleisesti ottaen "rehti ruotsalainen on jalompaa juurta kuin suomalainen ja lappalainen". Suomalaiset olivat "tunnetusti vilkkaampia ja hurjempiluontoisia kuin ruotsalaiset". Osasyynä oli kyllä viina. "Ruotsissa emme milloinkaan nähneet rahvasta juopuneensa sunnuntaisin, maalaista emme tosiaankaan yhtenäkään viikonpäivänä.

Ruotsalaisten kiusallisin ominaisuus oli ylettömäksi tyrkyttämiseksi kiihtynyt vieraanvaraisuus. Toisin kuin Norjassa, edes kerjäläisiä ei näkynyt. Toisaalta Norjassa talonpojat lukivat sanomalehtiä ja keskustelivat vapaasti politiikasta.

Clarkella oli tapana kerätä matkamuistoksi kaikkea mikä irti lähti. Tämä oli sitä helpompaa, koska talot olivat usein tyhjillään ja lukitsematta, jolloin vieraat nauttivat nälkäänsä mitä löysivät jättäen kyllä maksun.

Eräässä tällaisessa paikassa osui silmiin "höyry-kylvyn" ovessa puulukko, jonka puinen avain oli paikoillaan. "Koko lukko avaimineen oli tehty niin omaperäisesti ja kekseliäästi, että syyllistyimme omistajien onneksi toiseen varkauteen ja jätimme siitä korvaukseksi pienen summan rahaa pöydälle."

Kääntäjän selitysosasto

on melkoista suppeampi kuin alemmissa osissa. Alaviitteistä on siihen käännetty vain muutama. Aikansa tapaan Clarke osoitti niissä lähinnä oppineisuuttaan, miltä nykylukijaa on tahdottu säästää, mutta hylätyissä viitteissä olisi ollut myös kiintoisaa, kuten otteita matkatoveri Crippsin päiväkirjasta ja näytteitä kansanrunoudesta. Clarke tuli mm. levittäneeksi aikanaan vallinnutta väärinkäsitystä, että Väinämöinen oli naispuolinen jumaluus, "veen emoinen".

Kansikuvaan pätee sama kuin edelliseen osaankin: kaunis mutta väärästä kirjasta, ei lainkaan Clarkelta, vaikka hänelläkin olisi sopivia kuvia kyllin. Takakansi tietää näkymän olevan Tornionjoelta C. H. Parryn mukaan vuodelta 1802, mihin voisi lisätä, että kuva on julkaistu Boisgelin de Kerdun matkakirjassa vuonna 1810.

Kalevi Kuitunen

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi