Kun tulevaisuus katoaa näköpiiristä

Maan laulu päättää Richard Fordin kiinteistövälittäjätrilogian

Lähes 600-sivuinen oma romaani ja oivaltava jälkipuhe vihdoin suomeksikin ilmestyneeseen Richard Yatesin klassikkoromaaniin Revolutionary Roadiin. Siinä Jacksonissa syntyneen Richard Fordin merkittävä panos viime syksynä käännöskirjallisuuden rintamalla Suomessa.

Maan laulu ei ole pelkästään yksittäinen romaani, koska sillä on oma kirjallinen laahuksensa. Maan laulussa yhä suomentamattomasta The Sportwriterista (1986) ja Itsenäisyyspäivästä (1996) tuttu urheilutoimittajasta kiinteistövälittäjäksi päätynyt Frank Bascombe palaa takaisin kuvioihin - nyt 55-vuotiaana, kahdesti eronneena ja eturauhassyöpään sairastuneena.

Tämä pikkukaupunkien tavallisten ihmisten elämää kuvaava trilogia on juuri ilmestymässä Yhdysvalloissa myös yksissä kansissa. Se on Richard Fordin (s. 1944) vastaus juuri kuolleen John Updiken kuuluisalle romaanisarjalle Harry "Jänis" Angstrominista.

Hitaasti rakentuva Maan laulu kuvaa kolmea päivää Frank Bascomben elämässä juuri ennen marraskuun viimeisenä torstaina vietettävää kiitospäivää vuonna 2000.

Trilogian edellisen osan kuvaama kiihkeä eksistenssivaihe on ohitse Haddamista New Jerseyn rannikolle muuttaneen Bascomben tummia sävyjä saaneessa elämässä.

Nyt, 12 vuotta myöhemmin, Bascombe on uudessa henkisessä - ja miksei myös fyysisessä - tilanteessa, jota hän kutsuu pysyväisvaiheeksi.

Sen hän määrittelee ironisesti vaiheeksi, jossa ihmisen elinkaari on kääntynyt laskuun, eikä ihminen enää voi illusorisesti uskoa ymmärtävänsä itseään sen enempää kuin hän voi uskoa kenenkään mukaankaan häntä ymmärtävän.

Se on vaihe, jossa tulevaisuus on kadonnut näköpiiristä, mikä ei kuitenkaan estä tarttumasta elämään.

Ihminen on vain tullut tuskallisen tietoiseksi siitä, että tässä tämä nyt on - eikä se muuksi enää muutu.

Tämä lähtökohta antaisi pohjan hauskalle satiirille, mutta sellaiseksi Maan laulu ei kuitenkaan kasva.

Ford tarkastelee pikkukaupungin elämää ja kaupunkilaisten kohtaloita osin yhtä porvarillisesti kuin John Cheever. Tavallisuuden kuvaus tuottaa tavallista proosaa.

Kuolema on erityisen keskeisellä sijalla Maan laulussa, jonka poliittinen jännite osuu George W.Bushin ja Al Goren taisteluun Yhdysvaltojen presidentinvirasta.

Edessä häämöttävä vaalivilppi vertautuu laajemminkin ihmisen kykyyn kusettaa itseään.

Romaani alkaa Texasissa sijaitsevassa sairaanhoito-oppilaitoksessa tapahtuneesta kouluampumisesta, josta Bascombe lukee paikallisesta lehdestä.

Tasapainoton miesoppilas on ampunut hengiltä naisopettajan. Ennen teloitusta murhaaja on kysynyt Persianlahden sodassa sairaanhoitajana toimineelta opettajalta, onko tämä valmis kohtaamaan kuoleman. "Kyllä. Kyllä minä taidan", opettaja on vastannut.

Bascombe tajuaa, että hän ei voisi vastata samaan kysymykseen myöntävästi, vaikka eturauhassyöpä onkin vienyt hänet kuoleman esikartanoon. Kielteinen vastaus realisoituu hänen pyrkimyksessään pitää elämänsyrjästä kiinni.

Keskivertoamerikkalaisen ruumiillistumana Frank Bascombe elää tuiki tavallista arkea, joka soljuu paljolti omalla painollaan.

Hän myy asuntoja, tapaa ystäviä, käy kapakassa, rähinöi puolituttujen kanssa, käy seuraamassa vanhan hotellin räjäyttämistä, ajaa autolla pitkin New Jerseytä, tarkkailee syöpäänsä, roikkuu kahden eronneen vaimon loukussa ja valmistelee kiitospäivän juhla-ateriaa eri puolilla Yhdysvaltoja asuville perheenjäsenilleen, jotka saapuvat hänen luokseen Sea-Cliftiin.

Siinä ovat pysyväisvaiheen raamit.

Trilogian toisesta osasta Pulitzer-palkinnon saanut Ford on virittänyt Maan laulussa antropologisen otteen äärimmilleen. Hän kirjaa muistiin tunnontarkasti pikkukaupungissa asuvien ihmisten elämää, tapoja ja asenteita.

Amerikkalaisuuden perinpohjainen ruumiinavaus ei kuitenkaan tuota mitään järin uutta. Maan laulu on kirjoitettu niin täyteen ja tiheään, että lukijan on vaikea väliin hengittää vapautuneesti.

Muutamat itseironiset jaksot ovat parasta antia.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi