Kundera kotimaassaan Milan Kundera kertoo Tshekistä

kirjat

Vihdoinkin

Milan Kundera palaa kotiin. Uusi romaani kertoo hänen synnyinmaastaan Tshekistä.

Vai kertooko sittenkään? Sehän on ehtinyt kutistua, vaihtaa nimeä ja järjestelmää. Ja velmuna kirjailijana Kundera lähestyy aihetta kiertoteitse. Hän kyllä järjestää kahdelle tshekkiemigrantille matkan synnyinsijoille mutta ryhtyy ensin käsittelemään sanan "nostalgia" merkityshistoriaa.

Paljastuu, että sana on aluksi tarkoittanut tietämättömyyttä. Ei tiedetä, miten asiat kaukana kotona ovat, siitä kaipuun tunne.

Eikä Kundera olisi Kundera, jos hänen henkilönsä vaikertaisivat ikäväänsä, kunnes pääsevät rakkaille kotikonnuille. Mitä vielä, sen he tekevät velvollisuudesta ja huomaavat samassa kaipaavansa jo toisaalle.

Kundera on mieltynyt käsitteisiin romaaniensa niminä:

Kuolemattomuus,

Kiireettömyys,

Identiteetti.

Ne ovat suuria, koko elämän kokoisia elleivät suurempiakin. Ne kertovat myös jotain Kunderan temaattisesta tavasta kirjoittaa. Jokaiseen romaaniin sisältyy esseejaksoja, jotka käsittelevät teemoja yleisesti ja romaanihenkilöiden suhteen.

Tietämättömyyskin laajenee pelkästä koti-ikävästä: paluu poistaa tietämättömyyden asioiden laidasta vanhoilla seuduilla, mutta samalla se opettaa ihmisille paljon.

Perillä odottaa puoliksi tuttu, puoliksi vieras seutu. Pelkkä kotiseutu ei riitä identiteetin perustaksi; kahdenkymmenen vuoden poissaolon aikana maahan jääneet tuntuvat sopeutuneen nopeasti hektiseen nykytilanteeseen. Heidän kiinnostuksensa ei yllä emigranttien ongelmiin.

Jos Josef, toinen romaanin kotiinpalaajista, olisi potilas, kertoja, Kunderan viehättävän kaikkitietävä tungettelija, tekisi hänestä seuraavan diagnoosin: kärsii nostalgian vajaatoiminnosta.

Mutta Josefpa ei kaipaa takaisin alkujuurilleen, vaan pakolaisuudessa luomaansa rutiiniin. Hän yrittää jatkaa elämäänsä vaimonsa kanssa, vaikka tämä on jo vainaja.

Ja oliko Odysseuksenkaan kotiinpaluu lopulta täyttymys, esseisti-kertoja kysyy. Ehkä hän tunsi ikävää Kalypson luo vietettyään tämän luona vuosien ajan varsinaista

dolce vitaa.

Lentokentällä Josefiin törmää Irena, toinen emigrantti, joka tunnistaa hänet parinkymmenen vuoden takaiseksi lyhyeksi rakkaudeksi. Nainen kaipaa elämäänsä uutta vauhtia ja on valmis verestämään suhteen.

Kunderan henkilöparat elävät jälleen erillisissä maailmoissa, väärinkäsitysten armoilla. Irena muistaa eri asiat menneisyydestä kuin mies. Muisti on valikoiva; se muokkaa identiteettiä koko ajan uusiksi.

Kotiseutu on aiheille lopulta vain haalea kulissi. Maanpako on totuttanut päähenkilöt toisiin rutiineihin, eivätkä he oikein innostu edes kommunismin kaatumisesta.

He eivät yksinkertaisesti tunnista entistä maisemaa eivätkä entistä itseään siinä kuin hetkittäin.

Niinpä paluuteeman kehittely jää kesken, kalvakaksi. Kundera tuntuu antavan vastauksen Irenan ranskalaiselle ystävättärelle, joka on ollut kiinnostunut tästä vain siksi että hän on emigrantti ja joka vaatii häntä sen tähden palaamaan kotimaahansa ja olemaan vielä riemuissaan paluun mahdollisuudesta.

Vastaus siis on, että kotiseutu on vain yksi identiteetin tekijä. Kundera viittaa johonkin laajempaan, koko kulttuuriin, mutta tyytyy tällä kertaa vain viittaamaan.

Tietämättömyys on joka tapauksessa vastamyrkkyä liialle kotiseuturakkaudelle ja maahan kiinnittymiselle, josta on syntynyt niin poliittista populismia kuin korkealentoista filosofiaakin.

Tietämättömyys on siten sujuvaa jatkoa Kunderan edellisille romaaneille, vaikkei se hänen vahvimpiin kuulukaan. Hän yllättää lukijansa viileydellä, analyyttisyydellä ja nykymenon kritiikillä, joilla hän vaimentaa aluksi lupaamansa koti-ikäväteeman osaksi suurempaa sattuman leikkiä.

Jukka Koskelainen

kirjat

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi