Kuningas Dalí teki itsestään hovinarrin

Tukholman Moderna Museetin Salvador Dalí -näyttely on surrealistinen näyttelyarkkitehtuuria myöten. Suuren näyttelyhallin seinässä on kolme keskenään samanlaista ovea, joista vain yksi aukeaa. Yksi kerrallaan museovieraat kokeilevat kahvoja, löytävät oikean oven ja astuvat hämärään.

Sitä ennen he ovat nähneet kolmetoista Dalín (1904-1989) maalausta ja kaksi veistosta, kaikki 1930-luvulta, joka oli hänen taiteellisesti parasta aikaansa.

Tässä seurassa ei haittaa, vaikka veltoista kelloista tuttu Muiston pysyvyys (1931) puuttuukin joukosta.

Teosten esillepano on viileän esteettinen ja antaa Dalín yksityiskohtia täynnä olevalle ilmaisulle paljon tilaa. Ihailen hänen taituruuttaan ja kekseliäisyyttään, vaikka en aina ymmärräkään, mitä hän ajaa takaa.

Muiden surrealistien lailla Dalí tunsi Sigmund Freudin ajatukset, mutta hän sovelsi niitä hyvin omaperäisesti. Hän kutsui työskentelymetodiaan "paranoidis-kriittiseksi", mikä hänelle tarkoitti eräänlaista systemaattista vapaan assosioinnin menetelmää.

Ovien toisella puolella kaikki on toisin. Värikäs näyttelyarkkitehtuuri jäljittelee sirkusta ja esillepano on ylitsepursuava. Näyttely tarkentuu taideteosten asemesta taiteilijan persoonaan ja hänen hengästyttävään haluunsa tai pakkoonsa olla läsnä samaan aikaan kaikkialla.

Näyttelyn ruotsalainen kuraattori John Peter Nilsson on tehnyt uskomattoman työn kokoelmissa ja arkistoissa. Hän on nostanut päivänvaloon muotimaailman rakastaman taiteilijan suunnittelemat korut, iltapuvut, hajuvesipullot ja liitupaperisten muotilehtien surrealistiset kannet.

Videoruuduissa pyörii Dalín amerikkalaisille televisiokanaville toteuttamia mainoksia ja esimerkkejä yhteistyöstä Walt Disneyn ja Alfred Hitchcockin kanssa. Hauskassa televisiohaastattelussa pokerinaamainen taiteilija selittää kuuluisia viiksiään.

Dalí kirjoitti omaelämäkertoja ja oopperan. Hän kuvitti Dantea ja puhemies Maon runoja. Hän suunnitteli ruokailuvälineitä ja sisusti yökerhon. Chupa Chups, pieni pyöreäpäinen tikkukaramelli on sekin hänen käsialaansa.

Nilsson on löytänyt myös lavastettuja valokuvia ja fiktiivisen sanomalehden Dalí News. Lehden artikkelit, kuvat ja mainokset ovat kaikki Dalín tekemiä ja kertovat vain hänestä.

"En ole surrealisti, olen surrealismi", Dalí julisti. Näyttelyn runsaudessa on helppo olla samaa mieltä. Mutta yhtä helppo on ymmärtää, miksi surrealistien pääideologi André Breton erotti hänet koko liikkeestä.

Surrealisteja ärsytti Dalín pinnallisuus ja teatraalisuus, mutta syy välirikkoon oli poliittinen. Dalí suhtautui lähes ylistävästi Espanjaa 1930-luvun lopulta pitkään hallinneeseen kenraali Francoon. Kommunismia kannattaneille surrealisteille se oli liikaa.

Valta ja raha vetivät Dalía puoleensa kuin magneetti. Näyttää siltä, että hän haaveili loistavasta tulevaisuudesta Francon diktatorisen hallinnon hovimaalarina.

Kyseessä ei ollut yksi Dalín porvarilliset tabut haastavista tempuista, vaan selvä virhe, jonka seuraukset olivat hänen kannaltaan tuhoisat. Hänestä ei tullut hovimaalaria, vaan hovinarri, vieläpä epäilyttävä sellainen.

Otollisin yleisö löytyi Yhdysvalloista, jossa Dalí 1940-luvulta lähtien vietti suuren osan aikaansa. Hän halusi viihdyttää ja hän halusi rahaa ja suostui siksi melkein mihin tahansa. Kiukustunut Breton väänsi hänen nimensä muotoon Avida Dollars (Ahne Dollareille).

Amerikassa Dalí oli supertähti, joka liikkui supertähtien joukossa, huvitti yleisöä kummallisilla tempuillaan ja järjesti spektaakkelimaisia illallisia. "Tuntui kuin olisin joutunut kuninkaallisten tai sirkuslaisten joukkoon", Andy Warhol muisteli. "Siksi pidin Dalísta - hänen kanssaan oli aivan erilaista kuin taiteilijoiden seurassa."

Toisin kuin Warhol, Dalí ei pystynyt hallitsemaan julkisuutta. Todellinen Dalí ja eksentrinen roolihahmo menivät sekaisin. Suostuminen kaikkeen johti lopulta tilanteeseen, jossa kaikki oli yhdentekevää ja temput kyynisiä ja väsyneitä.

Näyttelyn kautta voi ymmärtää jopa Dalín laajalle levinneitä väärennöksiä. Hän myönsi avoimesti signeeranneensa tuhansia tyhjiä paperiarkkeja.

Ehkä sekin oli hänelle pelkkä surrealistinen pila?

Tänään Dalí kilpailee kuuluisuudesta ainoastaan Pablo Picasson kanssa. Hän on 1900-luvun tunnetuimpia taiteilijoita, jonka vaikutus etenkin populaarikulttuurin kuvastoon on ohittamaton.

Näyttely osoittaa Dalín olleen merkittävä edelläkävijä myös siltana perinteisen taiteilijan ja oman aikamme mediapelit osaavien tähtitaiteilijoiden välillä. Hänen perillisiään ovat Andy Warholin ohella Jeff Koons ja Julian Schnabel sekä Tukholmassa hänen rinnalleen nostettu nuori italialaisveijari Francesco Vezzoli.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi