Kurkistus taiteen ja kodin sydämeen

Pohjoismaiseksi taiteilijakodiksi käy niin tölli kuin kartanokin

Kun Kypros ja Kanaria ovat käyneet tutuiksi, lomapäivistä voisi muutaman käyttää tutustumalla kulttuurihistoriallisiin taiteilijakoteihin.

Erinomaisena oppaana toimii Pohjoismaisia taiteilijakoteja, joka esittelee 35 kotia. Suomesta, Ruotsista ja Tanskasta on mukana kahdeksan kirjailija-, taiteilija-, säveltäjä- tai arkkitehtikotia; Norjasta on seitsemän, Islannista kolme ja Fär-saarilta yksi.

Kolmea poikkeusta lukuun ottamatta kaikki kodit ovat avoinna yleisölle. Kirjan alussa on kartta taiteilijakotien sijainnista ja lopussa osoitteet puhelinnumeroineen.

Suurikokoinen teos esittelee tasapuolisesti kaikki kodit, olivat ne sitten töllejä tai kartanoita. Upein nelivärikuvin on ikuistettu niin Frans Eemil Sillanpään kotitorpat Hämeenkyrössä kuin August Strindbergin tukholmalainen kerrostaloasunto tai Pekka Halosen kansallisromanttinen hirsitalo Tuusulassa.

Kiintoisimpia ovat aidot kotimuseot, joissa niin itse rakennus kuin sen huoneet sisustuksineen ovat säilyneet alkuperäisinä. Tanskalaismaalareiden Anna ja Michael Ancherin talossa ovat kaikki esineet liinoja ja tauluja myöten samoilla paikoilla kuin Annan kuollessa 1935.

Anders Zornin yöpöydän laatikossa ovat tallessa taiteilijan lääkkeetkin puhumattakaan hänen Z- ja pöllötunnuksistaan, joita näkyy Moran talon ovenkahvoja myöten.

Bror Hjorthin 1940-luvulla Upsalaan rakentamassa koti- ja ateljeerakennuksessa on onnistuttu säilyttämään valtaosa hänen veistoksistaan ja maalauksistaan - osin sattumalta: aluksi niitä ei kukaan halunnut ostaa, suosituksi tultuaan taiteilija ei töitään enää myynyt.

Alkuperäiskodit on valokuvattu myös ulkoa päin. Carl Larssonin talon puutarhanpuoleisesta seinästä näkyy selvästi, kuinka kotia laajennettiin sitä mukaa kuin perheen lapsiluku kasvoi.

Teos ei ole

pelkkä opas taitelijakoteihin. Se antaa runsaaasti tietoa myös taidepoliittisista suuntauksista, kertoo yksittäisten taiteilijoiden merkittävimmät teokset ja valottaa eri alojen taiteilijoiden kiinteää yhteydenpitoa.

Itse asiassa käsite "pohjoismainen taiteilijaperhe" syntyi Keski-Euroopassa, jonne monet lähtivät opiskelemaan, osittain myös pakoon kotimaansa sensaatioita tai väärinymmärrystä.

Keskuspaikkoja 1870-luvulta lähtien olivat Berliini, Pariisi ja München. Uusromantiikka, hakeutuminen takaisin luontoon oli ajan virtaus. Vaikutteet imettyään lähes kaikki taiteilijat palasivat kotimaahan kansallismielisempänä kuin olivat lähteneet.

Yhteyttä toisiin taiteilijoihin pidettiin senkin jälkeen. Legendaarinen on ruotsalaisen pilapiirrosmestarin Albert Engströmin 1899 Suomeen tekemä purjehdusmatka. Tämän "ennennäkemättömän sotaretken" pelkät tervetulojuhlat kestivät Helsingissä pari viikkoa. Suomalaisista taiteilijoista juhlintaan osallistuivat muun muassa Jean Sibelius ja Albert Edelfelt, Norjasta taas Knut Hamsun.

Pienoiselämäkerroissa

tuodaan varsin avoimesti esiin taiteilijoiden toistuvat raha- ja aviovaikeudet. Perheiltä vaadittiin monenlaista uhrautumista taiteen puolesta. Sibeliusten Ainolaan asennettiin vesijohdot vasta säveltäjämestarin kuoleman jälkeen. Käytännöllinen Aino-rouva asensi vesikouruihin puutikut, jotta veden tippumisen ääni ei häiritsisi ehdotonta hiljaisuutta vaativaa säveltäjää.

Mielenterveysongelmat ja omien kykyjen epäily olivat monen jokapäivää. Poikkeuksiakin oli, kuten kuvanveistäjä Gustav Vigeland, joka jo 50-vuotiaana teki nykyisen Oslon kaupungin kanssa sopimuksen teostensa luonnosten kokoamisesta ateljeemuseoon. Vigelandin museo avattiin viime kesänä kaupungin suosituimman matkailukohteen, Vigelandin puiston vieressä.

Suomalaisista taiteilijakodeista esitellään lisäksi Johan Ludvig Runebergin, Alvar Aallon, Zacharias Topeliuksen, Emil Wikströmin ja arkkitehtikolmikko Gesellius-Lindgren-Saarisen taiteilijakodit.

Teos on pohjoismaista yhteistyötä. Se ilmestyi yhtä aikaa suomeksi, ruotsiksi, tanskaksi, norjaksi ja englanniksi.

Pirkko Santajärvi

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi