Kurkusta alas ja savuna henkeen

Virtuoosimainen rockkitaristi Albert Järvinen päätyi Lontoon sijasta Vantaalle elättämään perhettään talonmiehenä.

Albert Järvisen kitararaita Hurriganesin Get On -kappaleessa on varmasti innoittanut enemmän suomalaisia kitaristinalkuja kuin mikään muu kotimainen levytys. Järvisen virtuoosimainen soitto 1974 ilmestyneellä Roadrunner-albumilla huomioitiin Englannissa asti.

"Hän oli yksi taitavimmista sen ajan rockkitaristeista - ehkäpä jopa paras. Tuntui kieltämättä absurdilta, että kaikista maailman kolkista Albert oli juuri Suomesta kotoisin," brittirockin legenda Nick Lowe muisteli Helsingin Sanomille vieraillessaan Tavastialla viime heinäkuussa.

Reilut 30 vuotta aiemmin Lowe lensi Helsinkiin ensi kertaa äänittääkseen Järvistä levylleen. Kosteiden äänityssessioiden tuotokset ovat säilyneet arkistojen kätköissä näihin päiviin.

"En ymmärtänyt Albertin puheista paljoakaan, mutta hän tuntuikin kommunikoivan parhaiten soitollaan."

Samankaltainen mielikuva Järvisestä muodostuu lukiessa uutta elämäkertaa.

Lahdessa 1950 syntynyt Pekka Johannes Järvinen tunnettiin ujona ja syrjäänvetäytyvänä lukutoukkana, joka kitaran soiton ohella piirteli sarjakuvia ja suunnitteli räätälinuraa.

15-vuotiaana Järvinen koki valaistuksen kuullessaan Eric Claptonin soittoa Five Live Yardbirds -levyllä. Alkoi intohimoinen tutkimusmatka blues-kitaran maailmaan, joka jatkui aina kitaristin ennenaikaiseen kuolemaan saakka.

Tuhdin kirjan saatesanoissa vakuutetaan teoksen keskittyvän muusikkoanekdoottien sijasta Järvisen todellisen persoonan paljastamiseen. Tekijät ovat kuitenkin omistaneet kirjastaan leijonanosan Järvisen soittotekniikan, levytysten ja soittimien esittelyyn.

Peruslukijaa tuskin kiinnostaa näin yksityiskohtainen Hurriganes-keikkojen analysointi tai Järvisen käyttämien kitaravahvistimien kaiutinelementtien merkki ja hinta.

Taustatyön laiminlyömisestä kirjoittajia ei voi syyttää. Vuosia kestäneen kirjoitusprosessin aikana John Fagerholm ja Jaakko Riihimaa haastattelivat yli kahtasataa Järvisen perheenjäsentä, sukulaista, ystävää ja kollegaa sekä kahlasivat läpi kitaristia koskeneita lehtijuttuja reilut 20 vuotta kestäneen uran ajalta.

Raportoitavaa riittääkin. Tunnetuimpien bändiensä - Kalevalan, Hurriganesin, Royalsin, Pen Leen ja Sleepy Sleepersin - ohella Järvinen teki ahkerasti sessiotöitä ja kiersi säännöllisesti keikkalavoja Lallintalolta Rio De Janeiroon.

Kansainvälistä yhteistyötä helsinkiläiskitaristi teki Lowen ohella esimerkiksi Motörheadin Lemmyn kanssa. Järvinen oli kuitenkin aikansa lapsi, eikä hänestä ollut villevalojen kaltaiseksi kosmopoliitiksi verkostoitujaksi.

Nick Lowen vetoomuksista huolimatta Järvinen ei koskaan muuttanut Englantiin, jossa hänelle olisi ollut tarjolla kitaristinpesti Dr. Feelgoodin riveissä. Lontoon sijasta kitarasankari päätyi Vantaalle elättämään perhettään talonmiehenä.

Mielenkiintoisinta antia kirjassa ovat Järvisen aikalaisten kertomukset 70-luvun Helsingistä, jossa kulttuurintekijät elivät huomattavasti dynaamisemmassa vuorovaikutuksessa kuin nykyään. Ei ole sattumaa, että Järvisen lähipiiriin kuului Pave Maijasen ja Harri Saksalan kaltaisten muusikkojen ohella näyttelijä Vesa-Matti Loiri ja runoilija Arto Melleri.

Ajan hengestä kertoo sekin, että Royals kieltäytyi diilistä, joka olisi mahdollistanut yhtyeen toisen albumin äänittämisen Yhdysvalloissa. Harvalla nykyartistilla olisi kanttia luopua anteliaasta sponsorirahasta ainakaan ylikaupallisuuteen vedoten.

On myös viihdyttävää lukea poliittisesti sävyttyneitä Hurriganes-konserttiarvioita, joissa keskitytään kritisoimaan bändinjäsenten "Amerikkaa ihannoivaa farkkumuotia".

Helsingissä vallitsi 70-luvulla vireä päihdekulttuuri. Keikkaliksat menivät Järviselläkin paitsi kurkusta alas, myös savuna henkeen, setelin läpi sieraimeen ja piikistä suoneen.

Sisäänpäin kääntyneestä herrasmiehestä tuli äänekäs rääväsuu ja pummi, jonka juhliminen johti avio- ja avoeroihin. Keikkakuntokin alkoi kärsiä, mikä johti puolestaan sessiotöiden tyrehtymiseen ja käsirysyihin Remun kanssa.

Kahdeksankymmenluvun lopulla Järvinen raitistui ja teki komean paluulevyn Braindamage - Or Still Alive. Levyllä vieraili toinen Albert - Järvisen suurimpiin vaikuttajiin lukeutunut bluesikoni Albert King.

Päihdemenneisyys jäi vainoamaan kitaristia. Kirjassa esitetyn kuolintodistuksen mukaan Albert Järvinen menehtyi 24. maaliskuuta 1991 äkilliseen sydänkohtaukseen Lontoon Royal Court Hotellin huoneessa 102.

Epäonnisen keikkamatkan päätös nousi Suomessa nopeasti lööppeihin. Kokaiinin tai heroiinin sijasta Järvisen verestä löytyi todellisuudessa vain hänelle määrättyä hermotulehduslääkettä.

Englantilainen kuolinsyytutkija totesi, että 41-vuotiaalla kitarasankarilla oli kuollessaan 75-vuotiaan kunto.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi