Kuva, kollaasi, kulttuurikritiikki

Juha Siron kolmas romaani on kauniiksi laveerattu, mutta hieman hampaaton.

Ei ole mikään Juha Sori tämä mies. Tamperelaisen Juha Siron ääni kulkee taas tutuiksi tulleilla taajuuksilla. Ilmaisunsa alkulähde on kai iänkaikkisuus: Siro kuljettaa tälläkin kertaa aikaisempaa ainesta omansa ohessa.

Negaation kautta nähtynä: ei hapuilua, vaan jäätävää kokonaisrakenteiden hallintaa. Ja mikä tärkeintä: ei anteeksipyyntöä, vaan oman näkemyksen suoraselkäinen julkituonti.

Siron kolmannen romaanin otsikointi ja aiheenvalinta ennakoivat tiettyä terävyyttä, pientä pistoakin. Marilynin hiuspinni on kasa kysymyksiä muistinmenetyksestä ja identiteetin osatekijöistä.

Kerronnan meininki on meta: velvollisuuksistaan vapautunut miespäähenkilö hakee päivien täytettä kirjoitusprojektista. Isoisän uroteko ansaitsee kannet ympärilleen. Kysymykset alkavat kuitenkin kummallisesti kimmota takaisin esittäjäänsä. Kuka isoisä oli (kuka minä olen)? Mitä tapahtui todella (mitä tapahtuu todella)?

Tämä kaikki esitetään etäännytetysti. Mies on Mies, vaimo on Vaimo. Sekä muistin että identiteetin hapuilunhetket saadaan tällä tavoin kai todellisemmiksi.

Teknillis-temaattisesti teos on kolmen k:n kauppa.

Ensimmäinen k: kuva. Teoksen fiktiivinen maailma rakentuu näytellyille kohtauksille. On joulukuvaelmaa, kansannousun kunnioittamista kuvaelmin, siinä sivussa elokuvaa. Kuvia kumarretaan myös graafisessa mielessä, sillä merkitystä on eräästäkin taulusta tehdyllä julisteella.

Toinen k: kollaasi. Marilynin hiuspinni rakentuu kokoomataiteen tradition mukaisesti erilaisista tekstipinnoista; uusista, vanhoista, lainatuista. Lopussa seisovat ilmipannut lähdeviitteet. Kollaasimainen rakenne tarjoaa lukijalle varauloskäynnin muuten ehdottomankin yksiäänisestä esityksestä.

Kolmannen k:n tähtäimellä osoitetaan, joskin hieman ponnettomasti, vallitsevaan kulttuuritodellisuuteen. Kieli ja kohde ovat valitettavan valmiiksi kulutettuja: eikö tosi-tv:n korkein arvosteluaalto vähän niin kuin mennyt jo?

Kirjailijana Siroa kiinnostavampi olisi kuvitteellinen Juha Särö. Marilynin hiuspinni on harkittu ja hallittu, mutta silti kirjoitettu enemmin laveeraussiveltimellä kuin penaalin terävimmällä kynällä. Kieli on kaunis, mutta ajatuksen pistin tuntuu paikoin puuttuvan.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi