Laila Hirvisaaren Imatra-sarja päättyy sotaan ja kärsimykseen

kirjat. Imatra ja Valtionhotelli, 1900-luvun alun Suomi, olivat edellisten Laila Hirvisaaren romaanien keskiössä. Nyt on sota, Tannenbergin suuret taistelut itärintamalla. Julia Morton pakkaa kirjoituskoneensa ja lähtee kohti rintamaa toimiakseen sanomalehden sotakirjeenvaihtajana. Suunnitelmat kuitenkin muuttuvat, ja Julian matka pysähtyy Punaisen Ristin sotasairaalaan Pihkovaan. Sinne on komennettu Tartossa lääketiedettä opiskeleva Anna Kristiina Kuzmina.

Urheasti Julia ryhtyy pesemään löyhkääviä punatautisia, eikä Hirvisaari ole turhan kaino tautia kuvatessaan.

Jäykkäkouristusrokotteen uusiminen käväisee mielessä, kun lukee taudin aiheuttamasta leukalukosta, kuolemaan johtavasta jäykistymisestä.

Sairaalassa hoidetaan Tannenbergin taistelun haavoittuneita, venäläisiä, mutta myös muutamaa saksalaista upseeria. Hirvisaaren mielenkiinto on sodan ja sen kauheiden seurausten kuvauksessa; häntä ei oikeasti jaksa romanttinen rakkaus kiinnostaa. Eikä lukijaakaan, joka innostuu historiasta ja sen eläväksi puhaltamisesta.

Laila Hirvisaaren Imatra-sarja alkoi vauhdikkaalla 1900-luvun alun kuvauksella. Kruununpuistossa vilisi työläisiä ja Valtionhotellin ylhäisiä venäläisiä vieraita. Sarja päättyy sotaan ja kärsimykseen.

Pitäisikö lähteä Pihkovaan? On jo tehty retki Imatralle Hirvisaaren kuvaamiin kohteisiin: Ritikanrannan työläismuseoon, tietysti Grand Hoteliin, on katsottu koski ja kesäteatteri.

Hirvisaari osaa luoda kiehtovia ihmisiä ja maailmoja, tempaista mukaansa historialliselle piknikille. Siksi häntä luetaan, siksi rakastetaan.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi