Lajinsa viimeinen - ja muutama kävelevä ruumis

Kirjat. Tämä on klassikko - omalla alallaan.

Richard Mathesonin (s. 1926) 1954 kirjoittama romaani viimeisestä eloonjääneestä ihmisestä on saanut leegion seuraajia.

Perinne alkoi, kun

George A. Romero otti

Olen legendasta vaikutteita elokuvaansa

Night of the Living Dead. Kauhun klassikoksi muodostuneesta elokuvasta asetelma on levinnyt - elokuviin, sarjakuviin ja kirjallisuuteen. Ihmiskunta on muuttunut zombieiksi - tai muiksi iljetyksiksi - ja viimeiset raukat yrittävät epätoivoisesti pysyä hengissä.

Moderni myytti yhdistelee lopunaikaista kristillisyyttä, luonnon hallitsemattomuuden pelkoa ja poliittisen ahdasmielisyyden kritiikkiä.

Omana aikanaan se myös modernisoi vampyyrikirjallisuutta.

Kirjassa Robert Neville elää lukkiutuneena taloonsa Los Angelesissa 1970-luvun lopulla, yli 20 vuotta kirjan kirjoittamisajankohdasta eteenpäin. Illan hämärtyessä vertajuoviksi pedoiksi muuttunut ihmiskunta yrittää kynsiä tiensä sisään hänen turvapaikkaansa.

Neville kerää päivisin elintarvikkeita tyhjistä supermarketeista, seivästää nukkuvia ihmispetoja, kantaa ruumiit loputtomasti palaviin polttohautoihin ja itkee menetettyä perhettään.

Matheson kuvaa pistävästi Nevillen loputonta turhautumista, ahdistusta ja pakkomielteisyyttä. Onko maailmassa enää muuta seuraa kuin omat vainoharhaiset ajatukset ja ihmishirviöt, joista naispuoliset esittelevät itseään himottavasti?

Matheson käyttää kaikki välineet, jotka asetelma antaa ja pitää jännitteen yllä kylmäävään loppuun asti.

Jussi Ahlroth

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi