Julkaistu: 15.3.2010 lehdessä osastolla Elämä
Lasten paino on vanhempien vastuulla, sanoo entinen ylipainoinen lapsi Kari Silvola. Hän on kirjoittanut vanhemmille suunnatun lasten painonhallintaoppaan.
Lapset lihovat samasta syystä kuin aikuisetkin. Ratkaisukin on sama: Silvola neuvoo vanhempia ensin laittamaan perheen ruokarytmin kohdalleen, sitten lisäämään lapsen lautaselle kuitua ja "laimentamaan" ruokaa eli esimerkiksi ujuttamaan kasviksia kastikkeisiin.
Kirja antaa hauskoja niksejä, joilla lapset huijataan tutustumaan kasviksiin: leikitään vaikka tv-kokkia. Myös pitkä lista pihaleikeistä ohjeineen ja muutamat ruokaohjeet ilahduttavat.
Kirja sopinee parhaiten teini-ikää nuorempien lasten vanhemmille. Mässykulttuuriin kadonneen murkun vanhempana en saanut tästä apua. Oma poikani on alkanut karsastaa "sitä paskaa", siis koulu- ja kotiruokaa. Terveysvalistus ei uppoa, kun äiti on lähtökohtaisesti aina väärässä.
Lasta on vaikea estää syömästä kaloreja pursuavia välipaloja roskaruokaa, kun niitä syövät "kaikki", jopa SM-sarjassa koripalloa pelaava serkku.
Kari Silvola: Joka karkkia säästää, se lastaan rakastaa. Tammi. 144s. 17 e.
Helsingin Sanomat | hs.terveys@sanoma.fi