Lintunaisen kevätmuutto Taina Teerialhon uusi romaani kuvaa bongareiden arkea

kirjat

T

aina Teerialho (s. 1966) on pienen muodon kirjailija. Runojen ja novellien rinnalla hän on kirjoittanut romaaneja eri-ikäisille lukijoille, muttei milloinkaan mitään leveää epiikkaa, vaan tiiviitä lyhytromaanin kokoisia leikkauksia päähenkilöiden maailmaan.

Hiljainen kevät jatkaa Teerialhon niukkaa kerrontatyyliä. Uusi romaani on intiimi, hidas kuvaus nuorehkon naisen keväisistä tunteista ja kokemuksista.

Sen nimi tuntuu viittaavan ympäristöliikkeen symboliksi 1960-luvulla nousseeseen samannimiseen teokseen.

Teerialho ei kirjoita avoimeksi ekologista teemaa, mutta Porin seudun deltan ympäristöarvot kuvataan vahvana taustana romaanin henkilöiden tietoisuuksille. He ovat lintuharrastajia, jotka yleisesti tiedetään aivan omaksi heimokseen.

Päähenkilö Hanna rakastaa huhti-toukokuuta, sillä "jonakin yönä josta en vielä tiedä, lopultakin yhtenä keväisenä yönä tulevat linnut ja asettuvat oksille".

Romaanin keskeisiä motiiveja on kuuloaisti. Lintujen äänet alkavat vaimentua Hannan sairauden myötä heikentyneen kuulon vuoksi. Etenkin ihmisten puheäänet muuttuvat hänen korvissaan katkonaisiksi ja heikoiksi, kovat äänet tuottavat kipua.

Tarina kehittelee tämän vaipuvan äänimaailman ympärille symboliikkaa: uhattuna ovat paitsi havainnot linnuista, myös avioliitto intohimoisen bongarin kanssa. Ilarin ja Hannan keskinäinen kommunikointi on heikkoa, mutta huono kuulo on siinä vain vähäinen tekijä.

Suurempi on se, että "lintumies, orni" tekee "haviksia" enemmän kaikesta muusta kuin vaimostaan. Ja tosi-ornien tapaan Ilari aktivoituu voimakkaammin sininärhestä kuin vaimonsa käynnistyneestä synnytyksestä.

Lintuharrastuksen yhteentuoma harmaa ja tunteeton avioliitto elää oikeastaan vain leikki-ikäisen Roope-pojan ympärillä; poikasen hoito on ainoa asia, joka saa tämän ihmisparin kokoamaan voimansa. Eropäätös on kuin vapauttava helpotus molemmille.

Hiljaisen kevään muutkaan tapahtumat eivät ole kummoisia: "Haluaisin kertoa tämän kaiken kauniisti ja järjestyksessä", aloittaa Hanna tarinansa. Elämänjuoksu on kumminkin monisyisempi kuvattava, ja niin kerronta joutuu selaamaan hiljalleen Hannan kevätpäiviä, joihin sekoittuu muistoja aina lapsuudesta saakka.

Hannan persoonan voimanlähteiksi paljastuvat kyky kiintyä ja halu rakastaa. Niiden taustalle romaani rakentaa aivan tavallisen ja vaatimattoman oloisen lapsuuden, josta aistii lämpöä ja "kodin rentoa turvallisuutta".

Se riittää kantamaan Hannaa: hänellä on lämpimästi kuvattu tunnesuhde pikku-Roopeen sekä äitiinsä, jonka kuolema kevään kuluessa tuntuu rohkaisevan tytärtä lopullisesti uuteen alkuun.

Romaani kuljettaa kuin sivutarinana Hannan orastavaa ystävyyssuhdetta Oodeeheen, mieheen, jonka puheen hän kuulee paremmin kuin muiden ihmisten. Linturetkelle Hanna hänenkin kanssaan joutuu, mutta mitä sen jälkeen seuraa, jää avoimeksi.

Kuten kaikki muukin elämän kevätmuutossa: menettääkö Hanna kuulonsa lopullisesti, jatkaako hän keskeytyneitä opintojaan, saako hän kaipaamaansa rakkautta.

Taina Teerialho on löytänyt

Hiljaisessa keväässä uuden, aiempaa keskittyneemmän ja sensitiivisemmän kertojanotteen, sekä ihanasti lintujen siivittämän maiseman, joka panee kaltaiseni amatöörin avaamaan lintukirjan nöyrästi kohdasta 'sininärhi'.

Mervi Kantokorpi

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi