Lukija mahtuu maitovaraan

Kira Poutanen jälleen pariisilais- tunnelmissa

Erikoista mutta totta: Kira Poutanen (s. 1974) on kahden alkuvuonna syntyneen teoksen äiti. Kotimatkan auttoi maailmaan Otava, Rakkautta au lait -romaanin WSOY.

Aikuisyleisö on saanut häneltä nyt kolme Pariisi-toisintoa. Katso minua! (Otava, 2004) antoi aiheen kahdelle seuraavallekin. Kaoottinen suurkaupunki toimii modernin minän metaforana, kun nuoret aikuiset etsiskelevät itseään Eiffelin juurella.

Se ei ole järin omaperäinen ohjelmajulistus.

Katso minua! ja Kotimatka taivuttavat draaman kaarta yhtenevästi. Viihdeteollisuuden muovimaailma toimii suojamuurina henkilöiden veritahraisen menneisyyden ja samppanjanmakuisen nykyhetken välissä.

Kaksilakinen maailmanjärjestys pätee molemmissa. Edestään löytää sen minkä joskus jätti taakseen, ja totuus kuuluu suvun vanhimpien suusta. Päähenkilöiden ratkaisuja perustellaan teoksissa kipeällä itsemurhamuistolla. Onneksi romaanit ovat nielaisseet sisäänsä viisaan isoäidin, jonka neuvoihin nuoret nojaavat. Kotimatkan Laura muistuttaa Ulla-Maija Paavilaisen Sokerisiskojen (2008) Pulmua: naamarinaista, joka olosuhteiden pakosta palaa katsomaan menneisyyttään silmiin. Ei se hyvältä näytä, alkuun ainakaan.

Täysikasvuisten tyttökirja Rakkautta au lait paljastaa tekijän lukeneen Helen Fieldinginsä tunnollisesti. Lara Autio seuraa lajin kantaäiti Bridget Jonesin jälkiä puheenparren ja käytöskukkasten saralla.

Lara avautuu lukijalle kuin kantaäiti päiväkirjalle:

"Apua, hei, nyt kyllä alkaa pää mennä ihan sekaisin. Miksi minä nyt jotain Leoa tässä ajattelen? Hei haloo."

Jotain uuttakin Poutasella on toki tarjota. Ilmaisu on onnistuneinta Kotimatkan välitilakuvauksissa. Lauran identiteetti hämärtyy kiinnostavasti lentokentillä, sen odotushalleissa ja turvatarkastusjonoissa. Voiko omaa alkuperäänsä sittenkään pyyhkiä pois, vaikka kuinka haluaisi? Lajitoverit ainakin tunnistaa kentän muoviputkessa vaivattomasti:

"Vauvanhiukset ja viaton katse. Erotan suomalaiset metrossakin kaikista muista. Heillä on kädessään muovipussi ja Marimekon laukku."

Ehkä yllättäen vaaleanpunaista valeasua kantava Rakkautta au lait käy yskivää kaksoissiskoaan tasaisemmin. Kotimatka on karun kaksinapainen, välimuodoton. Teoksen Suomi-kuva on pari sataa sivua silkkaa räntäsadetta. Kansantautimme hiljaisuus on kääntynyt mykkyydeksi.

Kokonaisuus rakentuu samoista läpinäkyvistä palikoista kuin kirjan kansikin. Kuvassa ranskanpastillimereen on eksynyt muutama mustanpuhuva Sisu. Aivan liian helppoa ollakseen kiinnostavaa. Rakkautta au laitiin on jäänyt maitovara, lukijan kokoinen aukko saada oivaltaa itse. Oivallusten sisällöstä viis.

Kirjoittaja opiskelee kirjallisuustiedettä Helsingin yliopistossa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi