lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
ARVIO

Luonnosta hyötykäyttöön

Julkaistu: 9.6.2006 lehdessä osastolla Koti & Tyyli

Heli Plattonen: Luonnonkasvit käyttöön. Ruokaa, koristeita ja rohtoja luonnon materiaaleista. Atena. 160 s. 32 e.

Heli Plattonen: Luonnonkasvit käyttöön. Ruokaa, koristeita ja rohtoja luonnon materiaaleista. Atena. 160 s. 32 e.

  Luonnonkasvit käyttöön on monipuolinen opas luonnon antimien hyödyntämiseen.

Luonnosta löytyy monia syötäväksi kelpaavia kasveja, joiden ravintoarvo on parempi kuin viljeltyjen. Satoakin pääsee korjaamaan ilman kylvämistä, kitkemistä ja kastelua.

Yrttien kerääminen edellyttää kuitenkin tuntemusta. Myös keräyspaikkaan on kiinnitettävä huomiota, ettei samalla tule nauttineeksi raskasmetalleja, torjunta-aineita tai nitraatteja. Heli Plattonen antaa hyödyllistä tietoa yrttien keräämisestä, säilömisestä ja hyödyntämisestä ruoanlaitossa.

Lehtiä tai korsia ei tarvitse popsia sellaisenaan, vaan niitä voi käyttää monipuolisesti muiden ruoka-aineiden tapaan. Miltä kuulostaa esimerkiksi nokkostimbaali, takiaispikkelsi tai hiirenkorvasnapsi?

Rohdoskasvejakin luonnosta löytyy, mutta Plattonen muistuttaa, että ne sopivat vain lievien vaivojen hoitamiseen. Vahvoja, lääkkeenomaisia lajeja ei pitäisi kotikonstein käyttää ollenkaan, sillä lääke- ja myrkkykasvit ovat yleensä sama asia.

Kirjassa käsitellään myös pajutöitä ja kasvivärjäystä. Koristeita tehdään esimerkiksi havuista, kaislasta, tuohesta ja kaarnasta.

Puutarhanhoito helpottuu huomattavasti, kun hankkii kasvit luonnosta. Ne pärjäävät käytännöllisesti katsoen ilman hoitoa, kunhan kasvupaikka on sopiva.

Luonnonkasveja voi hyödyntää myös lannoitteena sekä tuholaisten torjunnassa.

Kirjan lopussa on vielä joukko vanhan kansan hyviksi toteamia konsteja kasvien käyttöön. Luonto on uskomaton aarreaitta. Mainio mökkituliainen tai tervetullut lahja luonnossa viihtyvälle!

Suomalainen.com

Helsingin Sanomat | hs.koti@sanoma.fi

Hae kirjoja
 
RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.