Maailmojen välissä soditaan aina

Nadeem Aslam pakkaa romaaninsa täyteen Afganistanin kauhua, eikä suvantopaikkoja jää.

Nadeem Aslamin ensimmäinen suomennettu romaani ei juuri suo suvantokohtia lukijalle. On kuin kirjailija haluaisi vangita sodan ahdistavan kyttäämisen, odottelun ja epävarmuuden, ja hän pitelee veistä kurkulla alusta loppuun. Elävältä haudatut on toki kiinnostava, tiiviydessään ja lohduttomuudessaan tyly. Jo alkumetreillä aistii, että Afganistanin historiallisten ja uskonnollisten voimien sydäntä kääntävään ristivetoon ei ilmesty helpottavaa ratkaisua: maamiinat (myös ne lasten leluiksi naamioidut), kidutukset, raiskaukset, amputoinnit, kaikkien osapuolten käsittämätön raakuus...

Aslam ei säästä lukijaa miltään.

Kirjailija salakuljettaa tekstiin paljon asiatietoa ja historiaa - ei ainoastaan Afganistanista vaan myös Venäjästä, Englannista ja Amerikasta.

Journalistisiin anekdootteihin yhdistyy tarkka havainnointi. Tosin Aslamin tapa vaihtaa näkökulmaa ja aikatasoa samassa kappaleessa vaatii totuttelua. Aslam on myös parempi kuvaamaan tukahdettuja kuin ilmaistuja tunteita - mikä tietysti liittyy myös hänen kuvaamiinsa olosuhteisiin.

Lisäksi lukemista jarruttaa huolimaton suomennos.

Tapahtumat keskittyvät isoon taloon lähelle Tora-Boran vuoristojonoa, jossa al-Qaida ja talebanit piileskelevät ja paikalliset sotalordit liittolaisineen jatkavat iskujaan.

Talon omistaa brittiläinen, muslimiksi kääntynyt 70-vuotias Marcus, joka on ollut naimisissa afganistanilaisen naisen, Qatrinan, kanssa. Marcus auttaa ja avustaa seutukunnan asukkaita parhaansa mukaan.

Qatrina joutui talebanien kivittämäksi jatkettuaan vastoin kieltoa lääkärin tointaan - ja jouduttuaan sitä ennen leikkaamaan aviomiehensä käden poikki. Tytär Zameen on kadonnut jo aiemmin.

David on entinen CIA:n upseeri, joka tutustui ja rakastui aikanaan Zameeniin. Zameenin kohtalo askarruttaa Davidia, eikä totuus tuo helpotusta.

Taloon saapuu Pietarista Lara, joka etsii sodassa kadonnutta veljeään, ja saa hänkin kuulla ikäviä käänteitä tämän loppuvaiheista.

Nuorempaa polvea edustavat amerikkalainen vapaaehtoissotilas James, joka on ehdottoman varma sodan oikeutuksesta ja Casa, yhtä fanaattinen muslimimies marttyyrien koulutusleiriltä.

Sodan runtelemien ihmisten äänet yhtyvät myös poliittisilta kannoiltaan moniääniseksi kuoroksi. Tunnelma on kireä, koska toisen tarkoitusperistä ei voi olla varma.

Talo itsessään luo outoa tunnelmaa vertauskuvallisena maailman ytimenä ja aistien museona, sillä Marcus on aikoinaan pitänyt kellarissa hajuvesitehdasta, ja sieltä oli kaivuutöiden aikana löytynyt valtava buddhapatsaan pää. Seinämaalaukset on peitetty mudalla talebanien takia.

Taloon saapuu piiloon myös läheisen kylän nuori opettajatar Dunia. Hänen ja Casan välille syntyy eroottinen jännite - mikä tuntuu hiukan päälleliimatulta, mutta täydentää Casan henkilöhahmon.

Takaumin Aslam kertoo kunkin tarinaa ja polkujen yhtymistä. Yksilöiden tarina kasvaa Afganistanin kokoiseksi. Se on paljon, ehkä liiankin paljon.

Casa on täydellisen hämmentynyt nuoren naisen kauneudesta, nainen edustaa hänelle vain outoa ja pelottavaa.

Nuori muslimi on tuntenut naisen kosketuksen vain viisi kertaa elämässään, ja nekin olivat hoitajien kädet lähisairaalassa. Koska Allahin mukaan kenenkään ei pidä kuolla neitsyenä, koulutusleiri on järjestänyt niin, että ennen marttyyri-iskuja nuoret miehet saavat nauttia naisen läheisyydestä.

Casa ei ole länsimainen sankari, joka toimii yksilökeskeisen vapaan valinnan mukaan: "Hän ei edes tiedä omaa nimeään tai sitä, miten päätyi orpokoteihin ja madrassoihin. Hänelle oli sanottu, että nimettömät eivät saa tarpeeksi vakaata jalansijaa tuonpuoleisesta."

Hänen valintansa on jo aikoja sitten tehty hänen puolestaan: loppumattomien konfliktien ja ideologioiden vihanpidon maassa ei ole käyttöä sellaisille kulttuuria ylläpitäville liimapinnoille kuin lapsuus, perhe ja rakkaus.

Nuorelle miehelle jäävät vain epäluulo ja pelko - ja kaipuu ehdottomaan. Ei olekaan yllättävää, että Casa "haluaa palata takaisin sotatilaan ja sen selkeyteen". Elävältä haudatut saa voimaa pelottomasta katseesta suoraan sodan sisimpään.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi