Maan tavalla maahanmuuttoa vastaan

Milla Hannulan sisäsiisti yritys perustella maahanmuuttokritiikkiä epäonnistuu.

Valtiotieteilijä Milla Hannula liikkuu vaikealla kentällä pohtiessaan oikeudenmukaisuutta ja isänmaallisuutta maahanmuuttokriittiseksi kutsumastaan näkökulmasta.

Katsomuksellisesti ja kulttuurisesti moniarvoisen yhteiskunnan tarvitseman oikeudenmukaisuuden ytimen voisi kuitenkin ilmaista yksinkertaisesti. On turvattava mahdollisimman laaja omantunnonvapaus eri katsomusten ja kulttuuritaustojen edustajille, jos he sitoutuvat kansalaisten poliittiseen tasa-arvoon myös omassa keskuudessaan.

Ketään ei saa syrjiä katsomuksen, etnisen alkuperän, sukupuolen tai sukupuolisen suuntautumisen takia, vaan jokaisen on saatava reilu mahdollisuus kehittää kykyjään ja elää täysipainoista elämää omaksi kokemallaan tavalla.

Hyvä yhteiskunta sallii monia kulttuurisia identiteettejä. Se sitouttaa kaikkia kansalaisiaan poliittisiin periaatteisiin, jotka tukevat tasa-arvoa ja jokaisen reilua hyvän elämän mahdollisuutta.

Järjestelmän tulee kannustaa isänmaallisuutta eli ohjata kansalaisia rakastamaan yhteiskunnan laitoksia ja käytäntöjä, jotka ovat yhdessä elettyjen kokemusten pohjalta paikallisiin oloihin sopiviksi muovautuneita.

Ollakseen oikeudenmukaisia ja isänmaanrakkautta ansaitsevia laitosten ja käytäntöjen on kohdeltava kansalaisia tasaveroisina eivätkä ne saa syrjiä ketään, varsinkaan haavoittuvia vähemmistöjä.

Tällainen järjestelmä on suvaitsevainen mutta ei kaiken salliva. Rasistisia ja poliittisia oikeuksia sukupuolen tai sukupuolisen suuntautumisen takia rajoittamaan pyrkiviä katsomuksia se julkisesti paheksuu ja väkivaltaisen toiminnan yhteiskuntaa vastaan se kieltää.

Reilu yhteiskunta edellyttää yksimielisyyttä kansalaisten tasaveroisuudesta, syrjinnän vastustamisesta ja reilusta hyvän elämän mahdollisuuden antamisesta jokaiselle.

Silti jää runsaasti tilaa olla eri mieltä ja keskustella kriittisesti myös maahanmuuttopolitiikan linjauksista: kuinka paljon ja millä perustein siirtolaisia otetaan, miten heidät kotoutetaan, miten suhtaudutaan katsomuksellisten ja kulttuuristen tunnusten näkymiseen julkisessa elämässä, mitkä ovat suvaitsevaisuuden sopivat rajat?

Hannula yrittää varsinkin teoksensa loppupuolella edustaa sisäsiistiä maahanmuutto- ja monikulttuurisuuskritiikkiä, välttää tunnepitoista rasismia, perustelematonta yleistämistä, kulttuurin näkemistä syypäänä kaikkeen, toisenlaisen maailmankuvan mustamaalaamista.

Tutkija vakuuttaa ajattelevansa, ettei rotu, kieli, kulttuuri tai uskonto saa olla Suomen kansalaiseksi tulon este, kunhan vähemmistöt integroituvat eivätkä kasva kantaväestön asemaa uhkaaviksi. Hän vaatii kantaväestön kieltä, rotua ja uskontoa puolustavaa nationalistista politiikkaa, jottei suomalais-ugrilainen kansa kuihtuisi.

Hän ei luota siihen, että suomalaisuutta pitää parhaiten elävänä isänmaanrakkaus, joka paikallisesti omaleimaisella tavalla rakentaa kansalaisten tasa-arvoa tukevia laitoksia ja käytäntöjä sekä suo omantunnon ja identiteetin ilmaisemisen vapauden kaikille, jotka tällaiseen yhteiskuntaan sitoutuvat.

Hannula väittää, että Suomen julkinen sana hyssytteli maahanmuuton ongelmia ja usein vaikeni niistä vuoteen 2008 asti.

Osallistuttuani vuosituhannen alusta alkaen maahanmuuton seurauksia koskevaan keskusteluun ja käytettyäni lukuisia puheenvuoroja assimiloivan, integroivan ja eriyttävän kotouttamispolitiikan eroista niin lehdistössä kuin opetusalan koulutustapahtumissa tiedän hyssyttelyväitteet perättömiksi.

Suomessa on pääosin seurattu aktiiviseen kansalaisuuteen integroivaa linjaa, mutta kunnioitettu maahanmuuttajien taustaidentiteettejä kansalaisten tasa-arvon rajoissa. Pidän valintaa oikeana, mutta vaihtoehtojen ehdottamista ei ole sensuroitu.

Lisäksi Hannula esittää väärin Jyllands-Postenin Muhammed-pilakuvien vaikutuksen Suomessa.

Pommiturbaanipäinen profeetta esiintyi täälläkin monessa lehdessä, ja aihe herätti vilkkaan keskustelun. Itsekin järjestin paneelin, jonka noin 30 puhujasta suurin osa vastusti sananvapauden rajoituksia ja puolusti satiirisen kritiikin oikeutta.

Hannula viittaa lukuisia kertoja vähemmistövaltuutettu Mikko Puumalaisen toimiin, mutta ei kertaakaan ilman kielteistä sävyä. Puumalaisen tekemä tutkintapyyntö oli johtanut sakkotuomioon nettikirjoittelusta, jonka mukaan Afrikassa hyväksytään ryöstöt, raiskaukset, nepotismi, klaanisodat ja hetken mielijohteesta huvin vuoksi tehdyt murhat normaaliksi meiningiksi.

Hannulan mielestä tapaus "kertoo karua kieltään maahanmuuttoon kriittisesti suhtautuvien asemasta Suomessa".

Harvassa ovat ne yhteiskunnat, joissa kansanryhmän leimaaminen murhaajiksi ja raiskaajiksi hyväksytään sananvapauden nimissä, mutta Hannulan mielestä rasismituomio oli maahanmuuttoa vastustavien mielipiteiden syrjintää.

Eilen julkaistu Maassa maan tavalla osoittaa, että "maahanmuuttokritiikki" on maahanmuuton vastustamisen ja muukalaisvihamielisyyden kaunisteleva nimitys.

Suomen Sisun, Isänmaallisen Kansanliikkeen ja Homma-foorumin kaltaisten järjestöjen pohjalta syntynyt rintama ei ole luopunut kansanryhmien yleistävästä leimaamisesta eli rasismista. Niiden edustajille ei voida antaa sijaa siinä järjellisten katsomusten konsensuksessa, jonka osapuolten vastuulla on isänmaan tulevaisuus.

Kirjoittaja on Jyväskylän

yliopiston yleisen historian professori.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi