Maapallon ilmastohistoria kasvihuoneista jääkausiin

 Geologia on avainasemassa keskusteltaessa ilmastonmuutoksista. Suomalaiset geologit ovat käsitelleet aihetta jo 1990-luvun alussa. Matti Erosen Jääkausien jäljillä ja Kalle Taipaleen ja Matti Saarniston Tulivuorista jääkausiin - Suomen maankamaran kehitys on myyty loppuun jo aikoja sitten.

Noista päivistä tieto ilmastonmutoksista on lisääntynyt huimasti. Se tieto on pysynyt, että ilmasto on muuttunut ennenkin ja että se kuuluu maapallon luonnolliseen dynamiikkaan.

Tämä saa edelleen monet geologit vähintäänkin varautuneiksi väitteisiin ihmisen vaikutuksesta nykyiseen lmastoon. Tästä Ilmatieteen laitoksen johtaja Mikko Alestalo arvosteli geologeja Luonnonsuojelija-lehdessä 5/2008:

"Heidän perustietonsa ovat useimmiten puutteelliset, eivätkä heidän ilmakehää koskevat väitteensä kestä tieteellistä tarkastelua."

Samaa voisi sanoa meteorologien tiedoista maapallosta ja sen toiminnasta ja kehityksestä. Siksi molempien pitäisi tehdä yhteistyötä.

Ongelma on monitieteinen. Epäily ja varovaisuus kuuluvat kuitenkin tieteen olemukseen, vaikka kaikki geologit eivät varsinaisia skeptikkoja olekaan.

IPCCn viime raportin mukaan ihminen on kuitenkin 90 prosentin varmuudella syyllinen ilmaston lämpenemiseen.

Muinaisista ilmastonmuutoksista ja niiden luonnollisista syistä vieläkään puhuta tarpeeksi. Suurin osa geologeista on harvinaisen hiljaa asiasta julkisuudessa.

Monilla asenteena on se, että kun asiasta ei tiedä tarpeeksi tai kun siitä tietää "niin paljon", ei siitä kannata puhuakaan. Geologit ovat mykkiä kuin tutkimansa kivet.

Hiljaisuuden rikkoo Oulun yliopiston geologian laitoksen professori Juha Pekka Lunkan Maapallon ilmastohistoria. Kasvihuoneista jääkausiin.

Tässä lehdessä on viime aikoina arvosteltu joitakin samaa aihetta käsitteleviä kirjoja. Monet ovat varmaan kaivanneet rinnalle tieteellisempiä teoksia.

Lunkan perusteellisen ja geotieteellisen teoksen rinnalla nämä kalpenevat kirkkaasti, toki edustaen lajityyppejään.

Lunkka kertaa yksityiskohtaisesti ja samalla mielenkiintoisesti ja tuoreisiin tutkimustuloksiin nojautuen ilmaston kehityksen maapallon synnystä aina nykyhetkeen saakka.

Hän luo myös näkymiä tulevaisuuteen. Lunkka osoittaa, että kun ilmastonmuutoksia tutkii tieteellisen kiihkottomasti, on epävarmuuksia aina mukana. Monet ilmastoon vaikuttavat tekijät ovat puhtaasti geologisia, kuten laattatektoniikka, tai astronomisia, kuten orbitaaliset syklit. Kaikkia ilmastoon vaikuttavia tekijöitä ei tunneta vielä hyvin tai lainkaan. Ne tuntuvat unohtuvan monelta nykyisessä keskustelussa, vaikka puutteet tunnustaa myös itse IPCC.

Varauksen esilletuonti saa tietyissä piireissä aikaan kiusallisen hiljaisuuden.

Ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos on geotieteiden tämän hetken kuumin paradigma, mutta monille se muodostaa jo dogman. Se saa jopa fanaattisia piirteitä.

Näyttää siltä, että mitä pahempi skenaario, sen parempi. Vegaanit, vihreät ja vasemmisto hurraavat. Nämä tarkastelevat asiaa kuitenkin vain ihmiskeskeisesti ja lyhyellä aikajanalla, mutta suurella tunteella.

Saattaa olla, että Lunkan kirja antaa eväitä myös ilmastoskeptikoille. Asiaa olisi kuitenkin pystyttävä tarkastelemaan puolin ja toisin ilman ideologioiden harhoja ja tarkoitushakuisuutta. Nyt ilmastonmuutoksen varjolla ajetaan mitä moninaisempia asioita aina ydinvoimasta kasvisruokaan.

Epävarmuuksista huolimatta ilmastonmuutoksella ei Lunkan mukaan kannata kuitenkaan leikkiä venäläistä rulettia.

Ihmisen ilmakehään lisäämä hiilidioksidi voi nostaa lämpötilaa ja ajaa ilmaston kaoottiseen tilaan, jolloin ääri-ilmiöt voivat lisääntyä. Siksi päästöjä on hyvä vähentää vaikka ei ole varmaa, tehoaako se.

Kirja toimii, koska se tarjoaa geologisen ajan ja syy-seuraus -näkökulman ilmastonmuutoksiin, unohtamatta ihmisen vaikutuksen mahdollisuutta.

Maapallon ilmastohistorian kautta moni maallikko voi myös tutustua geologiaan. Vaikka asiat ovat geologille tuttuja, kirjaa lukee kuin jännityskertomusta.

Kirja etenee vääjäämättä, mutta kutkuttavasti kohti nykyaikaa. Kirjan haluaa lukea nopeasti, koska malttamattomana odottaa, mitä sanottavaa Lunkalla on nykyisestä ilmastonmuutoksesta.

Kirja on hyvin kirjoitettu. Perustavin luku, Mapallon ilmastoarkistot, voi olla maallikolle raskas. Kuvitus eri kerrostumista olisi auttanut selventämään monta asiaa.

Paikoin kirja edellyttää perustietoja, joita ei välttämättä humanisteilla ole. Teos onkin enemmän oppikirja luonnontieteilijöille, vaikka monia asioita on popularisoitu.

Kirjaa suositellaan kaikille aiheesta kiinnostuneille, mutta valitettavasti monelle ympäristöaktivistille se saattaa sisältää joitakin "epämiellyttäviä totuuksia". Siksi siitä ei kannata odottaa hittiä esimerkiksi luonnonsuojelujärjestöissä.

Juuri niiden "ilmastoasiantuntijoiden" pitäisi se lukea, hillitääkseen ideologista intoiluaan. Pääviesti on se että ilmasto muuttuu, halusimme sitä tai ei, kuten aiemminkin. Ihmiskunnan on sopeuduttava.

Helsingin Sanomat | hs.tiede@sanoma.fi