Mahtuuko Turkki Eurooppaan - vai jääkö rajalle? Sisäinen kulttuurisota ratkaisee maan kohtalon

kirjat

Kirjan näkökulma on turkkilainen.

Turkki - Euroopan rajalla? on johtavien turkkilaisten yhteiskuntatieteilijöiden artikkeleista koostuva kokoelma, jonka suomalainen toimittajakunta on kääntänyt.

Anu Leinonen,

Lauri Tainio ja

Mervi Nousiainen ovat Turkin yhteiskunnan ja kulttuurin tutkijoita,

Tuula Kojo ja

Sampsa Peltonen kääntäjiä. He ovat myös kirjoittaneet laajahkon johdannon ja joukon turkkilaisia artikkeleita täydentäviä tietolaatikoita.

Viime vuosina Turkissa on tehty merkittäviä muutoksia. Kuolemanrangaistus poistettiin, ja kurdinkieliset televisiolähetykset on sallittu.

Paljon suuremmat uudistukset ovat kuitenkin välttämättömiä, jotta Turkin EU-jäsenyys toteutuisi. Nämä muutokset merkitsevät samalla suurta muutosta myös kansalliselle identiteetille. Siksi onkin rohkaisevaa, kuten

Kivanç Ulusoy korostaa, että vaatimukset uudistuksiin eivät tule vain ulkoapäin vaan paljolti myös turkkilaisen yhteiskunnan sisältä.

Kirjasta välittyy kuva yhteiskunnasta, josta osa haluaa voimakkaasti olla osa Eurooppaa ja tulla hyväksytyksi osana sitä, mutta jonka toiset osat takertuvat vanhaan.

Turkin kohtalo ratkaistaan tässä sisäisessä kulttuurisodassa.

Kirjoittajat edustavat turkkilaisen yhteiskunnan liberaaleja ja kriittisiä äänenpainoja.

Yksi kirjan hallitsevista teemoista on kysymys politisoidun islamin kasvavasta ideologisesta haasteesta, joka tuntuu kaikkialla Lähi-idässä. Tältä osin on syytä jakaa kirjoittajien optimismi. Turkki nimittäin tarjoaa rohkaisevan esimerkin islamilaisen poliittisen tradition ja demokratian yhteensovittamisesta.

Vuodesta 2002 vallassa ollut juuriltaan islamistinen AKP-puolue on kehittynyt nopeasti kohti eräänlaista islamilaista versiota eurooppalaisesta kristillisdemokratiasta. Puolue on pystynyt yhdistämään positiivisen suhtautumisen eurooppalaisuuteen ja demokratian sekä toisaalta konservatiivisen arvopohjan.

Ironisesti juuri islamilainen AKP on ollut valmiimpi demokraattisiin uudistuksiin ja moniarvoisuuteen kuin maalliset nationalistiset puolueet.

Kirjan toinen suuri teema liittyy Turkin valtion monoliittiseen perintöön, joka ilmenee vuoden 1982 perustuslain sanoissa Turkista "jakamattomana" kansakuntana.

Turkkilainen on aina ymmärretty turkinkielisenä muslimina. Kuten

Baskın Oran kirjoittaa, kukaan ei käytä sanaa turkkilainen puhuttaessa esimerkiksi maan kreikkalais-ortodoksisista tai juutalaisista kansalaisista, sillä he eivät ole muslimeita.

Uskonnollisen ja kansallisen identiteetin läheisyys liittää Turkin kiintoisasti esimerkiksi Kreikkaan ja Israeliin ja toisaalta taas erottaa esimerkiksi Egyptistä.

Vielä pahempi ongelma Turkille on "yläidentiteetistä" erillisten etnisten identiteettien olemassaolon myöntäminen, mikä liittyy erityisesti kurdikysymykseen. Kurdeilla on ollut Turkissa kyllä mahdollisuudet nousta jopa yhteiskunnan huipulle, mikäli he vain suostuvat luopumaan kurdi-identiteetistään.

Turkin johtaviin kurditutkijoihin kuuluva

Doðu Ergil kritisoi ankarasti maansa poliittisen eliitin asennetta kurdikysymykseen, mikä on perustunut lähinnä vain kurdien pitämiseen turvallisuusuhkana ja siitä seuranneeseen silmittömään väkivaltaan.

Silti hänellekin kurdikysymys on ennen kaikkea sosiaalinen, kulttuurinen ja taloudellinen seikka sen sijaan, että hän yksiselitteisesti myöntäisi ongelman nationalistisen luonteen.

Asenne tuo mieleen Israelin suhtautumisen omaan palestiinalaiseen vähemmistöönsä (ns. Israelin arabit).

Ongelma voitaisiin ratkaista parantamalla vähemmistön sosiaalisia, taloudellisia ja yksilöllisiä oikeuksia, mutta kaikenlaisten kansallisten oikeuksien myöntäminen tulkitaan separatismiksi. Näin suvaitsevaisinkin turkkilaisnationalistinen näkemys ja kurdikatsanto ovat väistämättä ristiriidassa.

Ikävin puute sinänsä erinomaisessa teoksessa on se, että modernin Turkin historian kipein taakka, kysymys armenialaisten kansanmurhasta ensimmäisen maailmansodan aikana, jää pääosin käsittelemättä.

Hannu Juusola

Kirjoittaja on Lähi-idän tutkija ja yliopistonlehtori Helsingin yliopistossa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi