Julkaistu: 21.5.2009 lehdessä osastolla Ruoka
Sikke sumari, Vesta Reest: Namaste, Sikke Sumarin paratiisi Saarenmaalla. Suom. Tuija Tuomaala, ruots. Maija Brunberg. Tammi. 200 s. 29,90 e.
Sikke Sumarin kesäparatiisi
Namaste on lumoavan kaunis paikka, ja kirja siitä niin
houkutteleva, että lukija huomaa nopeasti haaveilevansa kummallisista
asioista: kiviaidan suojassa olevan suuren ryytimaan harventamisesta,
valtavan pizzauunin lämmittämisestä ja muista kesäkuumalla oikeasti
tuskaisen työläistä hommista.
Muhun saarella Virossa sijaitsevan talon elämää on ikuistettu kirjaan herkullisin kuvin ja maistuvin tarinoin. Jokohan Namasteessa on nautittu valkoviiniliemellä aromisoitua nokkoskeittoa? Sitä kun kirjan mukaan tehdään vain kerran vuodessa.
Kirjan ohjeet ovat ihmisiltä, joilla on ollut jokin yhteys Namasten kokkikouluun. Tästä ehkä johtuu reseptien ero: toisissa pienetkin mitat ilmoitetaan hankalasti grammoissa, toisissa lusikallisina.
Toinen silmää haittaava asia on kirjan taitto. Se on tiiviydessään vanhanaikainen. Kirjasintyyppiä ja rivien välejä olisi ehkä pitänyt miettiä uudelleen. Nyt kirjaimet ovat osittain jopa toistensa päällä.
Unelmointikirjan arvoa pikkupuutteet eivät mihinkään vie. Se otetaan riippumattoon mukaan, ja pian on päivän menu suunniteltu.
Sikke Sumarin kesäparatiisi Namaste on lumoavan kaunis paikka, ja kirja siitä niin houkutteleva, että lukija huomaa nopeasti haaveilevansa kummallisista asioista: kiviaidan suojassa olevan suuren ryytimaan harventamisesta, valtavan pizzauunin lämmittämisestä ja muista kesäkuumalla oikeasti tuskais. . .
Helsingin Sanomat | hs.ruoka@sanoma.fi