Mammuttiaron tuttua ja outoa elämää

Mammuttien aika -teos vie meidät jääkausille.

Nykyluonto on vaatimaton verrattuna menneisiin aikoihin. Jääkausiajalla Euraasiaa kattoi monipuolinen mammuttiaro, jota asutti suurten kasvinsyöjien kirjo.

Mammuttien lisäksi aroilla laidunsivat hevos- ja antilooppilaumat, myskihärät ja villasarvikuono. Isoja kasvinsyöjiä metsästivät monet suurpedot, kuten sapelihammaskissat sekä edelleen Afrikassa elävät leijona, hyeena ja gepardi.

Usein unohdettuja mammuttiaron asukkaita olivat monenlaiset pikkunisäkkäät ja linnut, joista niistäkin on osa kadonnut.

Seppo Vuokon teksti kuvaa hienosti menneen ajan luontoa, etenkin jääkauden kasvimaailmaa. Sen yhteydet nykypäivän flooraan ovat osin jopa hätkähdyttävät. Tom Björklundin upeat kuvat siivittävät matkaa.

Kirjan parasta antia ovat eliöyhteisön toiminnan ja eliöiden välisten suhteiden selvittäminen kuvin ja sanoin.

Jääkausien Eurooppa ja Aasia eivät olleet pelkästään aroa, vaan mantereelle mahtui myös erilaisia mosaiikkimaisia metsiä asukkaineen. Ilmastonmuutosten myötä metsien ja aron osuus vuoroin kasvoi, vuoroin väheni. Välillä jäätiköt peittivät korkeita vuoria ja mantereen pohjoisosia.

Kirja päättyy suureen sukupuuttoaaltoon, joka alkoi viime jääkauden lopulla. Lajien häviämisen vauhti näyttää yhä vain kiihtyvän ja koskevan ihan kaikenlaisia eliöitä.

Jääkausiaikaa ei voi esitellä ilman ihmistä, joka silloin kehittyi Afrikassa. Ihmisiä levittäytyi Afrikasta Euraasiaan ainakin kolmessa vaiheessa. Viimeisimmistä pohjoiseen päätyneistä kulkijoista tuli esivanhempiamme.

Kirja pohtii heidän suhdettaan varhaisempiin jääkauden ihmisiin. Se esittelee uusimpia tutkimustuloksia neandertalinihmisen ja esivanhempiemme eroista sekä mahdollisuudesta, että meissä virtaisi neandertalienkin verta.

Tuoreita tuloksia edustaa myös nykyihmisten yllättävä kilpailuvaltti neandertaleihin nähden - parsinneula. Kylmässä ilmastossa vaatteet, joissa oli hyvä liikkua, saattoivat antaa sysäyksen nykyihmisen populaation kasvulle.

Kirjan lopussa Vuokko muistuttaa, etteivät mammuttiarot ole kokonaan hävinneet. Tiibetissä ja Mongoliassa on niiden kaltaisia ekosysteemejä. Jäänteitä on lähempänäkin: teollisuusalueilla ja ratapihoilla. Kaivinkoneiden tasoittama maa vastaa jäätiköiden kuluttamaa soraikkoa.

Niillä esiintyy puhdasta arokasvillisuutta, eli marunoita, pietaryrttiä ja juolavehnää. Nämä kasvit eivät pärjää metsässä, mutta ihmisen suojassa ne kukoistavat. Mukaan sekoittuu tulokaslajeja, kuten amerikkalaisia auringonkukkia ja helokkeja. Eläimet ovat arollekin tyypillisiä pikkunisäkkäitä, lintuja ja hyönteisiä.

Viipaleen mammuttiaron laitaa, metsäaroa, voi löytää pihoilta ja kaupunkien puistoista. Puistojen puut ovat metsäarojen lajistoa ja monet hedelmäpuut ovat kehittyneet yhteisevoluutiossa mammuttiaron eläinten kanssa. Mammuttien aika avaa silmät kaikelle sille mitä upeasta jääkauden ekosysteemistä on jäljellä. Me ihmiset emme ole ainoat jääkauden lapset täällä.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.tiede@sanoma.fi