Management by Muumipappa

Suomalainen kaunokirjallisuus opastaa nyt johtajuuteen.

Lasse Koskelan ja Pasi Lankisen Johtajakirjan ytimessä on paradoksi. Siellä syvällisyys ja pinnallisuus paiskaavat nimittäin kättä.

Teoksessa on otettu tehtäväksi tarkastella suomalaisen kaunokirjallisuuden johtajia. Kaunokirjallisuuden lukemiseen on kautta aikain liitetty ajatus sen ylevöittävästä vaikutuksesta (syvällisyys). Leijonanosa johtajakirjallisuudesta sen sijaan samastetaan johonkin jonninjoutavaan (pinnallisuus).

Johtajuutta on yritetty aiemminkin opettaa kaunokirjallisuuden avulla. Shakespeare on silläkin saralla auktoriteetti. Suomessa Harri Hietikko on jaotellut johtajia J.R.R. Tolkienin hahmojen mukaan teoksessaan Management by Sauron.

Koskelan ja Lankisen sisarteoksia ovat enemmän kuitenkin teokset, jossa johtajuutta tarkastellaan monen romaanin kautta. Sellainen on esimerkiksi Barbara Czarniawska-Joergesin ja Pierre Guillet de Monthoux'n toimittama Good Novels, Better Management (1994).

Millaiset teokset sitten sopivat johtamisesta oppimiseen?

Johtamista tarvitaan siellä, missä ihmisiä on enemmän kuin yksi.

Suomalaisessa kirjallisuudessa voisi äkkiseltään ajatella olevan vähänpuoleisesti tarkastelemista johtajuuden näkökulmasta.

Mutta onhan näitä, Seitsemästä veljeksestä Tuntemattomaan sotilaaseen.

Niistä ja muumeista Koskela ja Lankinen myös tekevät parhaat päätelmänsä: Muumipappa ja meri (1965) auttaa muutosjohtamisen ymmärtämisessä, Seitsemän veljestä valottaa huipputiimin työskentelyä ja Tuntematon sotilaan kautta peilataan johtamiskäsityksiä asiantuntevaan sävyyn.

Otetaan yksityiskohtaisempi esimerkki. Seitsemän veljestä havainnollistaa kirjassa mainiosti suomalaiskansallisia yhdessä toimimisen hyviä käytäntöjä.

Veljesten edesottamuksissa on Pasi Lankisen mukaan edistys- ja taantumavaiheensa, mutta johtajuus on koko ajan jaettua ja tilanteen mukaan elävää. Veljesryhmä pääsee tavoitteeseensa, koska he osaavat hyödyntää toistensa parhaita ominaisuuksia.

Tämä uskotaan.

Johtajat ovat usein miehiä myös kirjallisuudessa. Se ei jää epäselväksi Johtajakirjaakaan lukiessa. Yksi luku kyllä käsittelee naisia johtajina. Kahden naisen kirjoittaman romaanin naisjohtaja on karsea, ja kummankin hukka perii.

Jaaha.

Jo esipuheesta käy ilmi, että tekijät ovat johtamisoppaansa opiskelleet. Mutta ei siinä kaikki, sillä kirja on myös retoriikaltaan esikuviensa kaltainen.

Siksi se taitaa samanaikaisesti opastaa ja tehdä opastamisestaan pilaa:

"Jokainen käy muutostilanteessa oman sisäisen kamppailunsa saavuttaakseen tasapainon ja oman elämänsä hallinnan tunteen - tässä on myös Muumipapan ja kenen tahansa muutosjohtajan kiirastulen paikka."

Yhdessä kohtaa kirjaa huomataan, että johtamiskirjallisuus kuvaa usein sitä, minkälaisia johtajien pitäisi olla, kun taas kaunokirjallisuus sitä, mitä johtajat oikeasti saattavat olla.

Lukija saa lisähupia miettiessään tekijöiden valinnoille vaihtoehtoisia esimerkkejä.

Onhan esimerkiksi Arto Paasilinnan romaanissa Hurmaava joukkoitsemurha varsin omaperäinen huipputiimi ja tarvetta muutosjohtajuuteen.

Kirjallisuus on siitä metka alue, että sen kautta voi puhua miltei mistä tahansa. Varmaankin on jo tyrkytetty Kafkaa oikeusoppineille tai Dostojevskia psykologeille. Parasta se on silti ihan muuten vain, ja yhdellä tasolla myös Johtajakirja on lukemisen ylistystä yleensä.

Onpa Johtajakirjan kanssa välimmiten lystiäkin, ja silloin se myös nostelee hieman kantapäitä, juuri niin kuin hyvä kirjallisuus.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi