Marko Hautala sotkee jännitykseen mystiikkaa

Hautalan toinen romaani Itsevalaisevat kertoo myyttisestä kala-kultista

Arkitodellisuus on "paskaa" Marko Hautalan romaanissa Itsevalaisevat, ainakin niiden mielestä, jotka tempautuvat myytin valtaan.

Myytin tunnus on kala, ja normaalielämä on vain kalan unta. Kun murrosikäinen tytär katoaa myyttimaailmaan, kohtaa petoksessa elänyt isäkin toisen todellisuuden.

Itsevalaisevat toimii aluksi jännitysromaanina, kun isä etsii tytärtään. Etsintään kietoutuu myös miehen hylkäämä toinen nainen, terapeutti Maaria.

Hänellä on ollut kolkko lapsuus. Murrosikäinen, syrjäytynyt Maunu yhdistää terapeuttinsa kala-kulttiin.

Jännitystarinan lupaavaan alkuun tulee yhä enemmän mystiikkaa. Rippikoululeirikin on murkkujen myytin kasvualustaa, ja pappi joutuu samaan kierteeseen.

Kala-kultti myytteineen horjuttaa romaanin "normaalien" ihmisten tasapainoa. Mystiset myytit ovat nuorisomuotia. Romaanin eräs henkilö on tutkinut "irrationaalisen merkitystä kulttien harjoittamassa manipulaatiossa" ja "järjettömyys on manipulaation keino, ei este".

Siksiköhän Itsevalaisevien kerronnassa on kohtia, joita ei voi järjellä uskoa?

Se, millä lihaksilla kaksi rippikoulunuorta sisustavat yön tunteina leirin kappelin pilaantumistaan hohtavilla kaloilla, jää hämäräksi, muun muassa.

Epäuskottavuuksien ohella häiritsevät sovinnaisilmaisut. Toiminta päätyy "hylättyyn teurastamoon", jonka "märkä peltikatto kiilsi kelmeiden katulamppujen valoista". Oli synkkä ja myrskyinen yö?

Hädän hetkellä kännykkä putoaa Maarian kädestä ja akku irtoaa. Metalliovi sulkeutuu kirskuen hänen takanaan. Kauheaa!

Henkilökuvauksessa on teräviä yksityiskohtia, mutta sekin on lopulta normaalikaavojen mukaista. Aikuiset ovat valheellisia ja kasvottomia, joten heidän on etsittävä elämänsä. Yksi kuolee, toinen löytää.

Myyttien ja demonien maailma elää murrosikäisten tajunnassa, mutta sen varaan Itsevalaisevissa rakentuu myös romaanin liike arkielämän näennäisyyden ja tajunnan ulottuvuuksien välillä.

Ironisessa lopussa virallinen todellisuus ei saa otetta kalakultin outoudesta. Sen verran on ironiaa, mutta huumorista Itsevalaisevissa ei ole hajuakaan.

Kerronta lähenee tiheydessään paatosta. Huumori olisikin tosikkomaisen kala-kultin vastalääke.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi