lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
ARVIO Kirsti Ellilä: Eksyneet näkevät unia. Karisto. 183 s. 18 e.

Matkalla itseä etsimään

Kirsti Ellilän Eksyneet näkevät unia on sadunomainen fantasiaromaani varhaisnuorille. Kirjan nimetön päähenkilö, nuori tyttö tai nainen, elää Varjojen puoleksi kutsutussa maahisten maassa, mutta tietää olevansa kotoisin jostakin muualta.

Julkaistu: 13.12.2011 lehdessä osastolla Kulttuuri

Fantasiakirjat. Kirsti Ellilän Eksyneet näkevät unia on sadunomainen fantasiaromaani varhaisnuorille.

Kirjan nimetön päähenkilö, nuori tyttö tai nainen, elää Varjojen puoleksi kutsutussa maahisten maassa, mutta tietää olevansa kotoisin jostakin muualta. Tytön ystävä Tamir pyytää, että he alkaisivat asua yhdessä ja tyttö ottaisi maahisnimen. Tällöin siteet entiseen katkeaisivat lopullisesti.

Tyttö haluaa kuitenkin selvittää alkuperänsä. Hän lähtee kohti kaukaista Orientiaa johtolankoinaan vain vanha silkkipaita ja hopeinen avain.

Lyhyen romaanin alku on lähes allegorinen: ennen kuin nuori voi asettua aikuiselämäänsä, hänen on tunnettava itsensä. Oman perheen etsintäretki on tämän prosessin vertauskuva. Edetessään tarina muuttuu seikkailullisemmaksi fantasiaksi, jossa on yhteiskunnallistakin sisältöä.

Romaanin ainekset ovat saduille ja fantasialle tyypillisiä, mutta Kirsti Ellilä kertoo tarinaansa varmaotteisesti. Hän osaa jättää teokseensa myös sopivasti arvoituksellisuutta.

Tytön kaipuu menetettyyn aikaan koskettaa.

Suomalainen.com

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Hae kirjoja
 
RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.