Mies, ryhdy naisen asialle

Jari Tervo tasoittaa kuilua idän ja lännen välillä: samaa törkeyttä kaikkialla.

Saattaa tulla yllätyksenä: Jari Tervo on Suomen näkyvimpiä feministejä. Ei siksi, että hän todellakin on Jari Tervo, se tunnettu tyyppi. Vaan siksi, että hänen uusi romaaninsa Layla on kovaa kamaa.

Se kiivailee naisille ihmisoikeuksia. Koska niitä ei ole.

Ei edes täällä Suomessa. Tervon romaanin kurdinäkökulmasta:

"Finlandiyassa entiset miehet ja entiset poikaystävät tappoivat naisiaan aivan samoista syistä kuin kurdit tai turkkilaiset tai syyrialaiset miehet, mutta Finlandiyan miesten murhia ei kutsuttu kunniamurhiksi. Silti he murhasivat oletetun kunniansa vuoksi. Heidän uskontonsa oli humala. He vetäytyivät oikeudessa sen suojiin."

Repikäämme siitä, sivistyskansan pojat.

Kaksi vuotta sitten Tervo - minusta - tulosti paperille makoisimmat kapakkajuttunsa päivän poliitikoista. Koljatti, välityö, nauratti törkeästi. Laylan myötä Tervo yrittää taas tasolle, jossa teos on tekijäänsä suurempi: Pohjan hovi (1992), Pyhiesi yhteyteen (1995) ja Myyrä (2004) nyt ainakin.

Arktisen metafysiikka-rillumarein ja historian suurmieslanauksen jälkeen Tervo vaihtaa niin ajankohtaiseksi että hirvittää. Layla sisältää "filosofian ylioppilaan", joka ajattelee kuin Breivik, toimii (melkein) kuin Breivik ja (ainakin alkuun) psykopaattisen vähät välittää kuin Breivik. Ja tämä kaikki siis on kirjoitettu jo ennen Utöyan painajaista.

Toisin sanoen: islamilaiset rynnivät Eurooppaan, ja vellilauhkeat kristityt sen kun hyysäävät tulevia alistajiaan. Niinpä valveutuneen yksilön "moraali vaatii verta" kotikontujen pelastamiseksi minareettien yöltä.

Nainen on se maaperä, jolla miehet käyvät taistelunsa, uskonnosta tai uskonnottomuudesta riippumatta.

Turkin kurdi Layla haluaisi vain elää, ja täkäläinen Helena elää jopa ihan ihmisiksi. Ainoaksi vaihtoehdoksi heille jää kohtaaminen Helsingissä prostituoituina.

Laylan, viattomuuden perikuvan, ajavat kujanjuoksuun perheen miehet, Helenan puolestaan omat mokat ja hyvinvointivaltion mekanismit.

Tervo tasoittaa idän ja lännen kuilua vetämällä yhtäläisyysmerkkejä niiden välille. Hän provosoi mutta myös perustelee. Molemmissa ilmansuunnissa hallitsee Jumala, jonka vanhat miehet ovat tehneet omaksi kuvakseen.

Ei silti pidä luulla, että hyvän ja pahan raja kulkisi Laylassa sukupuolijakaumaa pitkin. Mikään mustavalkomaalarihan kirjailija Tervo ei ole koskaan ollut.

Tavoilleen uskollisesti Tervo on jälleen tutkinut taustat huolellisesti. Kulttuurieroja keskeisemmäksi Laylassa nousee kuitenkin yksinäisyyden teema. Lohduttomuus saa tekemään tekoja, joita on vaikea tunnistaa omikseen - kenen tahansa, missä tahansa.

Hiukan vierastan Tervon aina vain hurjemmaksi äityvää kirjallisen rakentelun vimmaa: ylirunsas henkilögalleria pyörii trillerirulettina, joka kieltämättä tarjoaa yllättäviä ja riemastuttavia sattumia, mutta myös peliä pelin vuoksi. Armoitettu jallittelija ei malta olla näyttämättä taituruuttaan.

Tunnustan pudonneeni kärryiltä Laylan muutamassa lopun äkkikäänteessä. Voin vain arvailla eräänkin henkilön äkkikäännöstä. Ehkä niin pitääkin olla.

Käsissä on toistaiseksi suurin yllätys Tervon jo mittavalla uralla.

Hänen kirjailijanprofiiliaan Layla laventaa hienosti. Tästä eteenpäin Tervo pitää mainita myös kansainvälisen tason naisasiamieheksi.

Hyvän puolesta voi kuka tahansa helposti pamautella kannanottoja, mutta vivahteiden näkeminen vieraassa, kavahduttavassa ja mustassa onnistuu harvalta. Se on itsensä likoon laittamista ja myötäelämistä.

Toisinaan ihan ehtaa tunteellisuuttakin, mikä harvemmin mainitaan Tervon tuotannon yhteydessä.

Kirjailija katsoo ympärilleen, ei pidä näkemästään, ja sanoo sen sitten näin.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi