Mitä teen, tein ja olen

kirjat. Teemu Hirvilammi on vaalinut boheemirunouden hupenevaa perinnettä Suomessa.

Se tarkoittaa parhaimmillaan välittömiä purkauksia, vapaana laukkaavia säkeitä. Mutta se tarkoittaa myös arkista jutustelua ja hajahuomioita.

Nyt Hirvilammi kokoaa yhteen viime vuosiensa runoja kokoelmaan Vulkaaniset vuodet. Mukana on muutama kuvallinen välähdys. Uudenlaista terää ja elämänvoimaa pursuaa jokunen alkupuolen runo:

"Olen valuvikainen huuhkaja. / Olen nokisuutari Vatikaanissa. / Olen salakuljetettu yksijalkainen heinäsirkka. / Olen beatnikki, pesunkestävä haamujuoksija."

Kerran omaa potenssia ylistetään koomisuuteen asti. Se lienee itseironiaa, ehkäpä vastaus vaatimuksiin saada runoon lisää voimaa sen valittelevan äänensävyn sijaan, joka Hirvilammen runoista on myös käynyt tutuksi.

Tärkeintä on oma elämä ja tietoisuus omasta irrallisesta asemasta.

Tältä pohjalta syntyy jokunen kiehtova, näynomainen runo, mutta kokoelman loppupuolella hajanaiset vaikutelmat pääsevät jälleen valloilleen.

Hallitseva sana on edelleen yksikön ensimmäinen. Teen, tein, olen.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi