Miten historiaan mennään

Hyvä tutkimus syntyy nöyrällä asenteella. Usein hitaasti.

Kjell Westö suhtautuu historiaan kuin tutkija. Mutta hänen historiankirjoituksensa syntyy ihmisistä, ei suurista tapahtumista saati linjoista. Ne saavat säteillä taustalla.

Eikä Westö ole ensimmäisenä rientämässä mestaroimaan sitä, kuka oli oikeassa ja kuka teki väärin. Näkemystä hänellä on, mutta hän ei julistaudu muita tietävämmäksi.

Toisin kuin tämän syksyn historiallisen romaanin tekijöistä esimerkiksi Jari Tervo, joka tiedotti julkisuudessa, miten hänen Ohranansa henkilöhahmon mallille, desantti Risto Westerlundille oikeasti kävi oikeassa elämässä, vaikka koko tiedeyhteisö ei ollut sitä tajunnut.

Monilla nettipalstoilla Finlandia-ehdokkaiden nimeäminen nostatti niin sanottua apinan raivoa. Viis siitä, että kuudesta kandidaatista vain yksi oli nainen.

Mutta se, että peräti kaksi kirjoittaa ruotsiksi ja kolmaskin asuu Ruotsissa oli monelle nimimerkkiviisaalle kerta kaikkiaan liikaa. Kun viime vuonnakin palkittiin hurri (Bo Carpelan), salaliittoteoria oli valmis ja vedenpitävä.

Skål!

Hienoa, että Jyrki Nummen kantti kesti valita ennakkosuosikki. "Suomalainen kirjailija voi asua Brysselissä, New Yorkissa tai Afrikan Beninissä, mutta ei Ruotsissa", hän vitsaili rajojen sulkijoille palkintopuheessaan.

Ruotsissa kukaan ei kuulu pahastuneen siksi, että maan merkittävin kirjallisuuspalkinto August annettiin tiistaina Susanna Alakoskelle, joka kyllä asuu Ruotsissa mutta on syntynyt Vaasassa. Ei pahastunut edes valmiiksi ärsytettynä: vuosi sitten August matkasi kokonaan Suomeen, Monika Fagerholmille Tenholaan.

Kippis!

Ehdolla Westö oli nyt neljännen kerran. Se ei ole ennätys.

Leena Krohn sai omansa neljännellä yrittämällä vuonna 1992, ja Bo Carpelan voitti – ensimmäisen kerran – niin ikään neljännen nimeämisen jälkeen vuonna 1993.

Carpelan tavoin viidesti ehdokkaana on ollut myös Pirkko Saisio, ensimmäisen kerran tosin nimellä Eva Wein. Hänkin voitti neljännellä kerralla.

Kolme kertaa odotushuoneeseen asti päässeiden mutta voitotta jääneiden lista on jo pitkä: Pirjo Hassinen, Leena Lander, Ulla-Lena Lundberg, Veronica Pimenoff, Paavo Rintala, Joni Skiftesvik, Lars Sund ja Jari Tervo.

Toisin sanoen Westö ei tehnyt historiaa: hän ei jäänyt neljännen kerran ilman.

Historiaan hän saattaa mennä teoksensa menekillä. Nyt Missä kuljimme kerran on myynyt jo 50 000 kappaletta, ja lisää painetaan koko ajan.

Toistaiseksi menestynein Finlandia-voittaja on Kari Hotakaisen Juoksuhaudantie (2002), joka hurahti hetkessä yli sadantuhannen kappaleen ja sai vielä Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnonkin.

Tällaiset luvut ja tunnustukset pudottavat pohjan Finlandian esiraatia johtaneen Stefan Mosterin eilen tässä lehdessä esittämälle näkemykselle: "Taide ei ole massoille."

Ainakin Mosterin ajatus pitää korjata muotoon: toisinaan taide on.

Mikä virittää toivoa.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi