Myöhempäin aikain Crusoe ja Perjantai paossa vuonna nolla

Cormac McCarthy kuvaa isän ja pojan pakomatkaa halki tuhoutuneen mantereen

He ovat koko ajan liikkeellä, isä ja poika. He tarpovat tyhjää tietä pitkin kohti etelää, eteenpäin. Raiskattu maisema on tuhkan peitossa, ilma noesta musta. Kaatunut metsä lahoaa, ja tielle jääneiden kulkuneuvojen luurangot kasvavat ruostetta.

Isä ja poika jatkavat matkaa, etsivät nälissään ruokaa, on kylmä. On nukuttava ulkosalla. He ovat peloissaan. Muut henkiin jäänet ovat uhka.

Nimettömiksi jäävät isä ja poika ovat Cormac McCarthyn Tien nomadielämään tuomitut päähenkilöt. Kaksi vuotta sitten Yhdysvalloissa ilmestynyt Tie on hyytävä ja raadollinen romaani maailmasta vuonna nolla.

Eletään tulevaisuudessa. Maailma on tuhoutunut. Vain muutama harhaileva ihminen on säilynyt hengissä. Sivilisaatio on vajonnut aikaan ennen kivikautta. Aika menettänyt merkityksensä.

Jeesus ilmoittaa Tuomakselle Johanneksen evankeliumissa: Minä olen tie, totuus ja elämä . Nykyään Uudessa Meksikossa asuvan Cormac McCarthyn (s. 1933) Tiessä totuus on rapautunut ja menettänyt merkityksensä eikä elämässä sinänsä ole enää mieltä, koska harvat eloonjääneet elävät laina-ajalla. Jäljellä on vain tie, jota pitkin edetä - kohti ei-mitään. Tässäkin mielessä Tie on vahvasti apokalyptinen romaani.

McCarthyn kelmeässä tuhon maailmassa menneisyys on kuollut iho nykyisyyden pinnassa. Tulevaisuutta ei ole, koska myöhemmin on juuri nyt. Ihmiskunta on saanut ansioidensa mukaan, mutta McCarthy ei yksilöi sitä, mikä maailman on lopulta tuhonnut - tappanut eläimet, kasvit ja lähes kaikki ihmiset. "Ihmiset yrittivät jatkuvasti varautua huomiseen... Huominen ei varautunut ihmisiin."

Isä ja poika tarvitsevat toinen toistaan. Pojalle isä on suoja, isälle poika on syy elää. Siksi isä toteaa vanhatestamentillisesti, että "lapsi oli hänen oikeutuksensa". Isä toteaa, että jos poika "ei ole Jumalan sana, Jumala ei ole koskaan puhunut".

Myyttisen matkan varaan rakentuva Tie ei ole niinkään psykologiaa karttava tieteiskirja vaan pikemmin perinteinen kehityskertomus, joka kuvaa päähenkilöiden sisäistä muuttumista ja henkistä valaistumista uuteen tehtäväänsä. Samalla se on myös eleginen romaani luopumisesta.

Isän ja pojan matkalla kokemat vastoinkäymiset ja uhkatekijät paljastuvat arkipäiväisiksi ongelmiksi, vaikka he vaeltavat tuhon, kaventuvien elinolosuhteiden ja hiljalleen kuolevan elämän paljaissa maisemissa.

McCarthy ei panosta suuriin elkeisiin tai dramaattisiin tapahtumiin.

Vaaratilanteet syntyvät siitä, kun isä ja poika etsivät ruokapurkkeja tai kuivamuonaa autioituneista taloista tai yrittivät vältellä resuisia ja nälän raaistamia ihmisjoukkoja, joista osa on taantunut kannibaaleiksi. Isä vakuuttaa pojalle useamman kerran, että he kuuluvat hyviin ihmisiin, mutta muistuttaa, että pahat täytyy haistaa jo kaukaa.

Isä ja poika ovat kuin myöhempäin aikain Robinson Crusoe ja Perjantai, jotka ovat eksyneet hedelmättömälle ja kuolevalle saarelle. Vain liikkuminen pitää heidät kiinni omaksi irvikuvakseen muuttuneessa elämässä. Siksi he jatkavat itsepintaisesti matkaa kohti etelää ja polkevat "kuollutta maailmaa kuin rotat juoksupyörää".

Isä edustaa järjen ääntä, valmista maailmaa, poika epäilevää minää, avonaista maailmaa.

Ilahduttavaa on, miten taitavasti McCarthy onnistuu lataamaan kirkkaan proosansa täyteen jännitteitä ja imua, vaikka Tie ei rakennukaan juonellisille yllätyksille. Pessimistisistä painotuksista huolimatta sentimentaalisuutta karttava romaani ei ole yksin ahdistava, ja se onnistuu myös koskettamaan emotionaalisesti. Tie on lakoninen kehitysoptimismin vastainen ekologinen moraliteetti. Isän ja pojan välinen biologinen säie on ainoa side, joka kestää maailman tuhon.

McCarthyn lakoninen ja hyytävä tyyli tuo mieleen Ernest Hemingwayn novellistina, myyttinen aines taas sitoo hänet William Faulknerin perintöön, joka ankkuroituu Yhdysvaltojen syvään etelään.

Ei voi kieltää, etteikö Tie olisi äärimmäisen vahva romaani. Se ei kuitenkaan kasva yhtä vangitsevaksi lukukokemukseksi kuin McCarthyn edellinen romaani Menetetty maa, jonka pohjalta Joel ja Ethan Coen ohjasivat neljä Oscar-palkintoa voittaneen samannimisen elokuvan.

Vertailukohta on ehkä sinänsä epäreilu, koska Menetetty maa oli lajissaan nappisuoritus. Nick Caven kanssa työskennellyt australialainen John Hillcoat on ohjaamassa Tiestä elokuvaa, jossa isän roolia näyttelee Viggo Mortensen.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi