Myyttiset kaupungit

 Todellisuutta ihmeellisemmät kaupungit ovat kiehtoneet ihmismieliä jo pitkään. Varhaisia esimerkkejä tästä ovat Apina ja uusikuu -kirjassakin mainitut Atlantis, Shangri-La ja Eldorado.

 Fantastisessa kirjallisuudessa kuvitteelliset kaupungit kasvavat usein eläviksi ja hengittäviksi yksilöiksi, joiden ilmapiiri värittää vahvasti koko tarinaa.

 Simon Ingsin Rautakalan kaupunki (suom. 2004) on keskellä erämaata sijaitseva, muotoaan muuttava satamakaupunki, jossa voi tuntea merituulten tuoksun, vaikka merta ei ole lähimaillakaan.

 Jeff VanderMeerin Pyhimysten ja mielipuolten kaupunki (suom. 2006) kertoo Ambergrisin taianomaisesta taiteilijakaupungista, jonka kaduilla ja kujilla vietetään vuosittain hurjia Makeanveden kalmarin festivaaleja.

 M. John Harrisonin Pastellikaupunki (suom. 1996) kertoo ajan rapauttamasta Viriconiumista, jossa alkeelliset tekniikat kohtaavat raunioista kaivetun muinaisteknologian.

 China Miévillen Perdido Street Station (2000, ei suomennettu) käsittelee groteskien hirviöiden kansoittamaa New Crobuzonia, joka on kuin painajaisverhon läpi nähty fantasia viktoriaanisen ajan Lontoosta.

 Leena Krohnin Tainaron (1985) koostuu kirjeistä, jotka on lähetetty jättiläishyönteisten eriskummallisesta, mutta silti jotenkin tutusta kaupungista.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi