Jaakko Lyytinen
Julkaistu 5.9.2010
Helsingin juhlaiviikot: Kuuma ankanpoikanen -ryhmän esitysLikinäköinen prinsessa ja muita kehyskertomuksia. Ideointi, käsikirjoitusja esitys Lotta Virtanen, Merja Pöyhönen sekä Antti-Juhani Manninen.Stoa.
Julkaistu 4.9.2010
Konsertti. Jousikvintetti oli saanut kokoonpanonsa osinsiksi, että sen kolme jäsentä soittivat pankin taidesäätiönarvosoittimilla. Kultivoituneen rahan tuoksussa on kuultu lähinnä tyynnyttäviä vanhojasäveliä, mutta nyt mukaan oli rohjettu ottaa ihka elävä säveltäjä Kalevi Aho, joka on mallannut ...
Kovin hennosti ja vienosti soi Viktoria Mullovan barokkiviulu J.S. Bachin E-duuri- ja a-molli-viulukonsertoissa. Oikeintäytyi höristää korviaan, varsinkin kun Reinhard Goebelin johtama Helsingin barokkiorkesteri rymisteli rajunrytmisesti.
Jos Huvilan "naisten illan" aloittaneesta Yonasta eli Johanna Louhivuoresta pitäisi nostaa esiin yksi asia, seolisi laulut. Niissä on klassikkoainesta. En ikinä lakkaa ihastelemasta, kuinka hienosti esimerkiksi Kevätfiilis-lauluun on onnistuttu vangitsemaan kevään tulontunnelma ja ilo.
Kaksi näytelmää, molemmat menestyksiä. Kirjoittajalla ikää 23vuotta. Brittiläinen Polly Stenham on stara, joidenkin mielestä jopa sensaatio. Keväällä The Guardianin haastattelussa hän esitti toivomuksen, ettäteatteriin tultaisiin samalla asenteella kuin rockbändin keikalle.
Näytelmä syntyi Radioheadin tahdissa 4.9.2010
Alkutilanne: Tyhjä uima-allas, jossa neljä miestä kiisteleesiitä, maistuuko kuuma makkara makkaralta vai vain kuumalta. Seinässä onverta. + Siinäpä kiteytyy hyvin koko Penelopen maailma. Jorinaa tärkeistä ja vähemmän tärkeistäasioista riittää, mutta muuttuko maailma yhtään sen järkevämmäksi? ...
Julkaistu 3.9.2010
Jason Friedberg ja Aaron Seltzer ovat tehneet uransa parodioimalla lajityyppielokuvia. Kaksikon huumori on karkeaa esikuvien kärjistämistä, joka valitsee helpot maalit eikä vaadi katsojilta omia oivalluksia.
Juho Kuosmasen uraa kannattaa seurata. Hän ohjasi pari vuotta sitten puolituntisen elokuvan Kaupunkilaisia, joka kertoo maalta Helsinkiin muuttaneen Markon ja Somaliasta tulleen Yasinin kohtaamisesta.
Argentiinassa syntynyt ranskalaisohjaaja Gaspar Noé tekee elokuvia, joista osa ensi-iltayleisöstä kävelee Cannesissa perinteisesti ulos. Yksin kaikkia vastaan (1998) -esikoispitkän päähenkilö oli autistiseen tyttäreensä rakastunut teurastaja, joka tappoi syntymättömän lapsensakin nyrkillä.
Amerikkalaisissa agenttiseikkailuissa on taas aika ottaa viholliseksi Venäjä. Saltin tekee ajankohtaiseksi Yhdysvaltoihin sijoitettujen venäläisagenttien paljastuminen aiemmin tänä vuonna. Muuta sidoskohtaa todellisuuteen ei tällä lennokkaalla agenttirymistelyllä sitten olekaan.
Lukupiiri
Kirjallisuuskriitikko löytää arvosteltavaa
Jo Nesbø: Uuden kirjani kantava teema on pahuus
Viittomakielinen rapmuusikko Signmark valitsi Finlandia Juniorin
Finlandia-ehdokkaat julkistettiin
Tuomas Nevanlinna ja Alexander Stubb sanailivat kirjamessuilla
Nina Petander kertoo suhteestaan väkivaltaan
Kirjamessuilla jännityskirjailijat puhuivat rikoksista ja Riku Korhonen naisista
Lipponen kommentoi muistelmateoksensa saamia arvioita
Herta Müller palkittiin kirjallisuuden Nobelilla
Lahden kansainvälisessä kirjailijakokouksessa inspiroitiin ja inspiroiduttiin
Philippe Claudel nauttii sateella kirjoittamisesta
Vuoden paras suomenkielinen esikoisteos palkitaan 17. marraskuuta. Lue erikoissivulta kaikki vuoden 2010 esikoisten arviot.
Sarjassa julkaistaan uudelleen Päivälehden ja Helsingin Sanomien kirjallisuuskriitikoiden arvioita suomalaisista merkkiteoksista ja kirjallisista kiistanaiheista - kuten Hannu Salaman Juhannustanssien arvio.
Etsi Klassikkoautomaatista lukemista. Tietokannasta löytyy noin neljä sataa maailmankirjallisuuden merkkiteosta.
Helsingin Sanomien kriitikot esittäytyvät ja listaavat suosikkikirjansa.
Kritiikkiportissa julkaistaan suomalaisten sanomalehtien taidearvosteluja.