Nalle lohduttaa yksinäistä tyttöä

Mari Kujanpään Minä ja Muro palkittiin Finlandia Juniorilla

Kun Lauha-tyttö on yksin ja surullinen, avuksi tulee nalle nimeltä Muro. Sekin on surullinen, mutta se on myös pehmeä, ja se puhuu ja kuuntelee. Mari Kujanpään tiistaina Finlandia Junior -palkinnolla palkittu lastenkirja Minä ja Muro painautuu syvälle lapsen yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden kokemuksiin. Kirjassa kuuluu lapsen ääni ja se näkee maailman lapsen silmin.

"Lastenkirjoissa kuvataan yleensä reippaita sankareita. Halusin kirjoittaa toisenlaisen tarinan ilman suuria sankareita", Mari Kujanpää, 33, sanoo. Aino-Maija Metsolan kuvittama Minä ja Muro on hiljainen ja surumielinen tarina yksinäisestä yhdeksänvuotiaasta tytöstä, jonka paras ystävä on Muro. Lauhalla ei ole kavereita koulussa. Vanhemmillakaan ole aikaa tyttärelle, kun vakavasta sairaudesta selvinnyt pikkuveli vie huomion.

Lauha ei pidä aikuisista, koska ne eivät ymmärrä mitään, eikä lapsista, koska ne kiusaavat.

Yksinäisen tytön elämä muuttuu, kun kouluun tulee työharjoittelijaksi Heta. Hänestä Lauha saa ystävän ja kuuntelijan, joka nostaa Lauhan itsetuntoa ja lisää rohkeutta kontakteihin. Heta osaa puolustaa pieniä ja heikkoa.

"Jos Lauha olisi täällä, hän katselisi ujosti kengänkärkiään ja piiloutuisi Muron selän taakse. Muro kommentoisi joka suuntaan ja lupaisi mennä Uutisvuotoon tai mihin vain, vaikka ei pyydettäisi", Mari Kujanpää sanoi palkinnonjakotilaisuudessa.

Hän samastuu enemmän Lauhaan kuin Muroon.

"Olin lapsena hiljainen piirtäjätyttö, mutta en yhtä yksinäinen kuin Lauha. Jossain vaiheessa kirjoittaminen syrjäytti piirtämisen. Joku taidelaji pitää olla." Minä ja Muro -kirjan lähtökohtana oli sarja runoja, joita Kujanpää kirjoitti lapsia kohtaavista sattumuksista. Hän näytti niitä kustantajille, mutta palautteen mukaan runot olivat liian proosallisia. Otavalla ehdotettiin, että Kujanpää kirjoittaisi runoista lastenkirjan.

"Yhdessä runossa kuvasin lapsuuteni kokemusta, jossa äiti pudottaa hiekkaämpärit kerrostalon ikkunasta maahan, koska ne olivat unohtuneet sisälle. Näky oli upea, kun ämpärit leijuivat maahan kuin sadepisarat. Runo siirtyi kirjaan."

Lapsen kuuleminen on Mari Kujanpään mielestä tärkeää, koska aikuisten on vaikea asettua lapsen asemaan. "Aikuiset eivät tunnista tapaa, jolla lapset ajattelevat. Lapset eivät tiedä kaikkia asioita, jotka ovat aikuisille itsestään selviä", Kujanpää pohtii.

Mari Kujanpää on koulutukseltaan maatalous- ja metsätieteiden maisteri. Hän on opiskellut myös kirjastoalaa ja työskentelee kirjastonjohtajana Oripään kunnan kirjastossa lähellä Turkua.

Hän on halunnut tulla aina myös kirjailijaksi.

"Julkaisukynnys on korkea. Pelkäsin myös, että riittääkö mielikuvitukseni kirjailijaksi. Luin kuitenkin paljon ja pidin päiväkirjaa. Määrätietoisemmin aloin kirjoittaa kymmenen vuotta sitten ja osallistuin erääseen nuortenkirja-kirjoituskilpailuun. En kuitenkaan menestynyt, eikä kirjaa julkaistu."

Julkaisukynnyksen ylittivät vuonna 2003 ilmestynyt Hilda ja Tilda Salatun maassa ja 2006 ilmestynyt Hilda, Tilda ja tohtori Urhean pelkokuuri. Kirjat kertovat idyllisistä punaposkisista sisaruksista.

"Kirjoitan lapsille, koska lasten kirjojen maailma on vapaampi kuin aikuisille kirjoittaminen."

Kujanpään työ kirjastossa takaa sen, että kirjat ovat aina lähettyvillä. Hänen mielestään lastenkirjallisuuden taso on korkea ja aihepiiri hyvin laaja. Oripäässä kuntalaiset ovat ahkeria kirjaston käyttäjiä. Kujanpää ei pelkää, että lukeminen loppuisi, vaikka netti ja muu vapaa-ajan tarjonta kilpailevat kirjojen kanssa.

"Kirjoissa on kiehtovaa mielikuvitusta. Muut välineet eivät korvaa sitä."

Hän lukee koko ajan lastenkirjoja ja suosittelee niitä myös aikuisille.

"Lastenkirjallisuudella on paljon annettavaa kaiken ikäisille lukijoille."

Tieto Finlandia Junior -kilpailun voitosta tuli Mari Kujanpäälle täydellisenä yllätyksenä.

"Kun kuulin voitosta, luulin, että näen unta, josta herään kylmään todellisuuteen. Mietin, onko varmaa, ettei Signmark muuta mieltään?"

Paineita seuraavan kirjan kirjoittamisesta Kujanpää ei ota.

"Kirjoitan mieluummin hyvän kirjan harvoin kuin huonon kirjan usein. En pidä tehokkuusajattelusta, jonka mukaan joka vuosi pitäisi julkaista uusi kirja."

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi