lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
KOMMENTTI

"Natsilutka" vastaan "maanpetturi"

Julkaistu: 27.4.2008 lehdessä osastolla Kulttuuri

 Kaksi samanikäistä berliiniläistyttöä, kaksi erilaista elämänkohtaloa. Marlene Dietrich, joka oli syntynyt 1901, oli Leni Riefenstahlia kahdeksan kuukautta vanhempi. Kumpikin halusi elokuvataivaan tähdeksi ja kummankin haave toteutui.

Mutta pian nousevassa historian hirmumyrskyssä he joutuivat rintaman vastakkaisille puolille - Leni Hitlerin hoviohjaajaksi, Marlene sodan lopulla viihdyttämään kohti Saksaa ryntääviä amerikkalaisjoukkoja.

Steven Bach kertoo, kuinka berliiniläistyttöjen tiet kohtalokkaalla tavalla erosivat. Hän tietää mistä puhuu, sillä hän on kirjoittanut myös Marelene Dietrichin elämäkerran (1992) ja jopa väitellyt tohtoriksi häntä koskevalla tutkimuksella.

Bachin mukaan Hollywoodissa Paramount-yhtiössä työskennellyt saksalaissyntyinen elokuvaohjaaja Josef von Sternberg saapui 1929 Berliiniin. Hän etsi naispääosan, kapakkalaulajatar Lola Lolan, esittäjää Heinrich Mannin romaaniin Professor Unrat perustuvaan elokuvaansa Sininen enkeli.

Leni pani kaikkensa peliin saadakseen osan ja päästäkseen sen myötä Hollywoodiin. Mutta von Sternberg valitsi Marlene Dietrichin, joka osasi hieman englantia ja oli näyttänyt jo laulutaitoaan pienissä musiikkikomedioissa. Leni oli loppuelämänsä Marlenelle katkera.

Sodanjälkeisessä Saksassa kumpikaan ei säästynyt pilkalta. Leniä hänen entiset ystävänsäkin haukkuivat "natsilutkaksi", ja monille sotasukupolven saksalaisille Marlene oli maanpetturi.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Hae kirjoja
 
RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.