Nerot vievät maailmaa eteenpäin Nerous asusti ennen vain miehissä, nyt myös luovissa naisissa

kirjat

Länsimaissa ihaillaan luovia ja riippumattomia yksilöitä. Maailmaa eivät vie eteenpäin massat, vaan poikkeusyksilöt, jotka kohoavat tavanomaisuuden yläpuolelle ja näkevät kauas tulevaisuuteen. Tällaisia Jumalan kaltaisia persoonallisuuksia kutsutaan neroiksi.

Kirjoituksia neroudesta yrittää hälventää neroutta ympäröivää mystistä sädekehää ja osoittaa, että nerouskin on sidoksissa ympäröivän yhteiskunnan valtarakenteisiin ja arvoihin. Kritiikki pohjaa erityisesti feminismiin, sillä nerous on aina nähty vahvasti miehisenä asiana, ja naiset on suljettu sen ulkopuolelle.

Uudessa valossa arvioidaan muun muassa

Pablo Picassoa,

Jean Sibeliusta,

Jouko Turkkaa ja

Kalervo Palsaa. Nerojen galleriaan on nyttemmin päässyt myös naisia, kuten

Tove Jansson,

Kaija Saariaho ja

Mai Zetterling. Heidän asemaansa ja ongelmiaan nerouden miehisessä maailmassa kartoitetaan perusteellisesti.

Nerouden myyttiä voidaan purkaa tehokkaimmin pureutumalla sen historiaan.

Myytti on peräisin antiikista, jossa luotiin käsite

genius. Se tarkoitti ylhäältä annettua jumalallista inspiraatiota ja synnynnäistä kykyä.

Oli selvää, että genius asustaa vain miehissä. Naiset voivat toimia vain nerouden innoittajina.

Tämän päivän käsitykset neroudesta juontavat juurensa eritoten 1700-luvun romantiikkaan, jolloin nerous liitettiin erityisesti taiteelliseen luomiseen. Nerolla on yhteys luonnon salattuihin ja mystisiin voimiin. Hän ei seuraa mitään muuta esikuvaa kuin jumalallista luontoa, joka luo hänen kauttaan.

Myös romantiikka jätti naiset osattomaksi neroudesta. Esimerkiksi

Immanuel Kant sitoi ylevän maskuliinisuuteen. Ylevä tarkoittaa suuruutta, käsittämättömyyttä ja ylenpalttisuutta, joka murtaa kaikki valmiit säännöt ja rajat. Kaunis taas kuuluu naisille. Se pysyy kiltisti muotojen ja sääntöjen raameissa.

Jean Sibelius on suomalaisen nerouden monumentti. Jo Sibeliuksen fyysinen järkälemäisyys ja paksut sikarit korostavat tätä. Myös sävellykset olivat suuria ja mahtipontisia sinfonioita.

Jukka Sarjalan mielestä Sibeliuksen arvostus pohjautuu paljolti siihen, että hän symbolisoi Suomen kansallista identiteettiä. Sibelius oli taivaan lahja kansallisromantiikan aikaiselle itsenäistyvälle Suomelle.

Pirkko Moisala toteaa, että naissäveltäjät ovat jääneet Suomessa vähiin. Säveltämistä opiskellessaan Kaija Saariaho yrittikin sovittautua miehiseen muottiin polttamalla sikareita. Hän koki nuorena säveltämisen ongelmaksi, koska hän ei ollut tehnyt sinfonioita. Naisille sallittiin vain vähempiarvoisina pidetyt pienimuotoinen kamarimusiikki ja laulut.

Tällaiset hierarkiat eivät ole luonnon luomia vaan kulttuuristen arvovalintojen tulosta.

Naisten syrjimiselle löytyy syvempiäkin syitä. Niitä tarkastelee

Harri Kalha artikkelissaan Picassosta. Monet ovat esittäneet, että intohimoisella ja tunteellisella nerolla on läheinen suhde piilotajunnassa asustavaan naiselliseen puoliskoon. Neron luovaa työtä on usein verrattu synnyttämiseen.

Toisaalta naisellinen herkkyys ja pehmeys on uhka neron miehisyydelle; se johtaa helposti passiivisuuteen ja heikkouteen. Siksi sisäistä naista pitää hallita ja alistaa.

Tämä tulee korostuneesti esiin Picassossa. Hän arvosteli monia kollegoitaan yliherkkyydestä ja liiallisesta värien käytöstä. Picasson luonnehdinta hyvästä maalaamisesta tuo mieleen raiskauksen: maalaaminen on vallan anastamista, luonnon haltuunottoa kysymättä siltä lupaa.

On hienoa, että

Kirjoituksia neroudesta kyseenalaistaa neromyyttiä ja sijoittaa sen sosiaalisiin kehyksiin. Näitä kuitenkin välillä liioitellaan. Esimerkiksi silloin, kun vihjataan, että Sibelius olisi ollut lahjaton juoppo, josta puolivahingossa tuli arvostettu säveltäjä.

Olisikin ollut suotavaa että nerouden positiivisia puolia olisi tuotu enemmän esiin.

Vallitsevien trendien armoton kyseenalaistaminen, oman itsen tinkimätön toteuttaminen, aitous ja ainutkertaisuus ovat hyveitä, joita tämän päivän tuotteistamisen ja massaviihteen maailmassa kipeästi kaivataan.

Nämä hyveet eivät kuulu vain harvoille ja valituille. Ne löytyvät itse ihmisyyden ja demokratian ytimestä.

Pekka Wahlstedt

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi