Nieminen muuttui satiirikosta lasten ystäväksi

Pertti Nieminen jatkaa pitkää runoilijanuraansa.

Runoilija Pertti Nieminen vietti hiljan 80-vuotipäiviään ja ilmoitti, ettei tahdo puhua enää Kiinasta, vaikka hän tunnettu kiinalaisen runouden suomentaja onkin. Eikä hänen uusimmasta kokoelmastaan Maailma pitäisi aloittaa alusta löydäkään tutuimpia elementtejä, joita kiinalaiseen runouteen niin usein liitetään. Ei kuuta, viiniä ja jokea.

Vuodenaikojen vaihtumisen tarkkailua sentään kyllä, ennen kaikkea puhetta lapsista, lapsenlapsista ja vielä seuraavastakin sukupolvesta.

Ohjelmana on siis arkisuus ja yksinkertaisuus, joiden takaa voi paljastua salaviisaita ajatuksia. Tai sitten runo vain ihmettelee lasten välittömyyttä ja suoraa kosketusta maailmaan.

Tuulia Toivasen juuri julkaistu väitöskirja Se on se kiinalainen Nieminen kohdistaa huomion runoilijan modernistisen kuvalliseen ilmaisuun, kiinalaisvaikutteisiin, sekä niiden yhdistymiseen yhteiskunnalliseen kommentointiin. Ja siihen miten stereotyyppisesti kiinalainen runous on Suomessa aina vain ymmärretty, vaikka Nieminen on tehnyt suuren työn sen eri puolien esittelemiseksi.

Kuvallisuus ja yhteiskunnallinen huomiointi tuntuvat uudessa kokoelmassa jäävän vähemmälle. Ja ainakaan entisenkaltaista satiiria ei Nieminen lähde kirjoittamaan.

"En jaksa enää pilkata / niin kuin nuorempana."

Samaan tien runo sentään lisää, että päättäjä, joka lukisi runoja ja vielä ymmärtäisi ne, olisi outo.

Ja onhan runoissa lisääkin puhetta nykyisiä arvoja vastaan, virkamiesten mielestä kun "hyödytöntä väkeä nuo kakarat, / joukkiota joka ei mitään tuota".

Niemisen ihanteena on luonnollinen, luonteva elämä, samoin kuin herkkyys luonnolle ja oman puutarhan hoito. Se heijastuu myös runoihin, joiden ilmaisu on vaivatonta ja konkreettista, usein korostetun yksinkertaista.

Nieminen jatkaa myös käännöshankettaan ja on liittänyt kokoelmaan sarjan T.E. Hulmen runoja. Hulme oli imagismin perustajia, hän siis kirjoitti runoja jotka perustuivat havainnolliseen kuvakieleen.

Nuorempien runoaktivistien joukossa moinen kuvallisuus on joutunut jo niin huonoon huutoon, että kannattaa toden totta lukea Hulmen runot ja yllättyä siitä, ettei kaikki ole lainkaan niin jämähtänyttä kuin kuvitellaan.

Niemisen uusin kokoelma on hyvää ja sympaattista runoutta, ei toki aivan terävintä.

Mutta tänä vuonna ilmestynyt valittujen runojen nide Näen syksyssä kevään onkin sille hyvä pohjustus, varsinainen nykyklassikko, jonka sävy vaihtelee herkästä pistävään.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi