Nooan arkki Kööpenhaminassa

Peter Høegin pitkään odotettu uusi romaani ei yllä aiempien kirjojen tasolle

Kaiketi äärimmäiseen hitauteen on sittenkin vastattava suhteellisella nopeudella, mikä ei ole tietenkään reilua.

Kun on saatu odotella peräti kymmenen vuotta Tanskan kirjallisuuden ykkösnyrkin Peter Høegin uutta romaania, lienee paikallaan paljastaa turhia viivyttelemättä oma näkemykseni lähes kaksikymmentä vuotta sitten uransa aloittaneen kirjailijan hitaasti syntyneestä mammuttiromaanista Hiljainen tyttö, jonka suomenkielinen laitos ilmestyy tänään kirjakauppoihin.

Lähitulevaisuuteen sijoittuva Hiljainen tyttö ei vedä jalkoja alta. Se ei ole mikään nappisuoritus, jonka perusteella voisi puhua Peter Høegin (s. 1957) toisesta tulemisesta. Moniaineksinen ja teemojaan transponoiva romaani ei nimittäin jäsenny sellaiseksi kokonaisuudeksi, josta saisi kunnolla kiinni. Fantasian ja unen logiikkaan kudottu, mystisesti ladattu romaani jää osin tukkoiseksi.

Siinä on samanaikaisesti sekä liikaa että liian vähän.

Täytyy kuitenkin myöntää, että Hiljainen tyttö tarjoaa paikoin tiheääkin tekstiä. Romaani ei ole puolitekoinen tai keskeneräinen. Peter Høeg selviää kiirastulestaan lähes kuivin jaloin.

Lukija vain toivoisi vielä enemmän.

Kustantajien odotukset ovat olleet ymmärrettävästi suuret. Esimerkiksi Høegin läpimurtoromaani Lumen taju (1992) on käännetty peräti 33 kielelle.

Høegin suomalainen kustantaja Tammi on toiminut kiitettävän nopeasti. Suomennos ilmestyy vain puolisen vuotta Hiljaisen tytön alkukielisen laitoksen julkaisemisen jälkeen. Esimerkiksi Ruotsissa käännös tulee kirjakauppoihin vasta myöhemmin tänä keväänä. Hiljainen tyttö on siinä mielessä puhdas postmoderni romaani, että sen perusmaksiimi on: kaikki käy. Sen kuvaamassa mystisessä maailmassa kaikki on mahdollista - mahdotonkin. Tärkeää ei ole saada oikeita vastauksia, vaan löytää sopivat kysymykset.

Tässä tavanomaisia merkityksiä pakenevassa maailmassa juuri mikään ei ole lukkoon lyötyä, minkä tähden lukijan tehtävä ei ole helppo - toisaalta miksi sen sitä tulisi ollakaan.

Siksi en osaa pitää Peter Høegin Hiljaista tyttöä fantasiaromaanina. Se on pikemminkin suuri visio maailmaa ja ihmisen mieltä hallitsevista salatuista voimista. Sen maailma on epätodellinen - kuten todellisuus itsekin. Tässä mielessä se pyrkii realistisuuteen.

Høegin pitkään odotetun romaanin juoni ei helposti alistu referoitavaksi. Perinteisen päivätajunnan tuolla puolen etenevillä tapahtumilla on varsin vähän pitäviä kiinnekohtia. Hiljaisen tytön päähenkilö on esiintyvä taiteilija, maailmankuulu klovni Kasper Krone, jonka elämänlanka nivoutuu salaperäisten tapahtumien vyyhteen tulvan kouriin joutuneessa Kööpenhaminassa.

Tunnelmat tuntuvat ennakoivan joko maailmanloppua tai uuden maailman syntyä.

Monet varjot jahtaavat Kasper Kronea. Suuria palkkioita kuitanneena klovnina hänelle on siunaantunut jättimäinen verovelka ja hän on joutumassa oikeuteen Espanjassa.

Kööpenhaminassa hänen perässään on Tanskan poliisin talousrikoksia selvittävä yksikkö. Poliisi toteaakin hänen muista mahdollisista tileistään muissa maissa, että "Sveitsissä veropetos ei ole rikos. Siellä se on uskonnollinen hyve".

Tässä mielessä uskon, että Kasper Krone on pitkälle Peter Høegin omakuva, siksi paljon kirjailija on todennäköisesti joutunut selvittelemään ulkomailta saamiaan tulojaan Tanskan viranomaisille.

Myös taiteilijan ammatti on luonnollisesti omakuvallisesti yhdistävä tekijä. Näin Høeg korostaa omia paineitaan kirjailijana, jolta odotetaan sekä uusia teoksia että ainaista uudistumista. Hän vertaa itseään Kroneen, joka on nimenomaan esiintyvä taiteilija.

Hiljainen tyttö on ennen kaikkea eleginen mysteeriromaani. Määre toteutuu yhtä hyvin kaunokirjallisesti kuin uskonnollisestikin. Høeg etsii jotakin salattua - jotakin, joka olisi todellista - todellisempaa kuin se, minkä näemme ympärillämme.

Poliisia ja Kööpenhaminan tulvien aiheuttamaa sekaannusta hyödyntäviä hämärämiehiä pakeneva Krone puolestaan etsii luokseen sattumalta eksynyttä pikkutyttöä KlaraMariaa ja entistä tyttöystäväänsä Stinea.

Bachia rakastavalla Kronella on poikkeuksellinen kyky mieltää ja kuulla ympäristö ja ihmiset ääninä - sävelinä ja sointuina.

KlaraMaria on poikkeuksellinen lapsi, koska hänestä kuuluu vain rikkumaton hiljaisuus. Pyhyys?

Yllättävää se on siksi, että yleensä "me kaikki olemme akustisesti reikäisiä kuin emmentaljuusto".

KlaraMaria on jopa pystynyt ennakoimaan maanjäristyksen, joka tuo tulvan Kööpenhaminaan. Näitä samanlaisia lapsia Krone löytää lisää sirkuksen talvileiriltä.

Vanhatestamentillisesti kerronta rakentaa hiljalleen jonkinlaista Nooan arkkia tulvan nielemässä Kööpenhaminassa.

Vaikka Peter Høeg jättääkin monet tapahtumat auki Hiljaisessa tytössä, nousevat juuri Stine ja KlaraMaria kiinnekohdiksi, jotka antavat juonelle sen kipeästi tarvitsemaa polttoainetta. Hiljainen tyttö on myös dystopia. Høeg kuvaa tulevaisuuden maailmaa, jossa henkilökohtainen ahneus, juonittelu ja raha peittävät henkisemmät pyrinnöt alleen kuin tulva. "'Ahneus', Kasper sanoi, on henkisen edistymisen kiusallisimpia esteitä."

Peter Høeg on kiusallisen tietoinen siitä, että sama pätee myös nykyhetkeen.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi