ORAVA meni hirteen, ettei kuolisi nälkään

Suomalaisten eläinuskomusten mukaan suuteloimista kannattaa välttää.

Kärpät ja oravat hirttäytyvät syksyllä, etteivät talvella kuolisi nälkään, kertoi Jean Francois Regnard raportissaan Retki Lappiin 1681.

Piispa Olaus Magnus tiesi kärppien jahtaavan jopa hirviä. Pohjolan sivistyneistö uskoi häntä siinäkin, että korppikotkiin kuuluva metso syö jäniksiä ja kettuja.

Oppimaton suomalaisrahvas luuli niiden syövän havunneulasia. Tyhmää piispan mielestä - mutta vain se tässä onkin totta.

Piispa myös "tiesi" kotkien käärivän munansa saaliseläinten nahkoihin ja antavan auringon hautoa.

Merikotkan toinen jalka oli kuin hanhen räpylä, joka oli uidessa apuna. Toisen varassa se istui oksalla.

Tunnetusti pyy pienenee maailmanlopun edellä, ja se tulee niin pieneksi, että mahtuu lentämään sormuksen läpi. Silloin loppu siis tulee, kertoo Heikki Lehikoisen runsas perinnekirja.

Euroopassa uskottiin 1500-luvulla yleisesti, että suomalaiset olivat noituuteen taipuvia.

Peräpohjola oli suorastaan noitien kotimaa, ja noitia vainoava kirkko vahvisti uskoa niihin. Parantuneita ihmissusia varten kirkoissa oli jopa reiällisiä penkkejä, joihin hännäntynkä sopi.

Moni tunnusti oikeudenkäynneissä noituutensa. Olivatko he mielenvikaisia vai vastasivatko vain yhteisön odotuksiin? Heikki Jauhopää tuomittiin Kemissä siitä, että hän oli noitunut käärmeen sikiöitä vaimonsa kohtuun. Heikki menetti jauhopäänsä.

Lehikoisen mukaan eläimiin sekaantumisen oikeusjuttuja oli väkilukuun nähden paljon Suomessa. Vuosina 1728-78 siitä käytiin käräjiä 253 kertaa, ja eläimiin sekaantujia mestattiinkin huomattavasti enemmän kuin noitia. Asiasta ei ole juuri puhuttu.

Eläimiin sekaantuminen oli heikkuruutta; sanan alkuperää ei tiedetä. Kotieläinten ohella heikkuruuteen houkuttelivat myös metsäneläimet.

Pitkään oli voimassa laki, joka kielsi laittamasta poikia ja miehiä paimeneen. Se asettaa pastoraaliset paimenidyllit uuteen valoon.

Väitöksen mukaan eläimiin sekaantuminen oli osa kansanomaista sukupuolikäyttäytymistä.

Tiukka kirkkokuri ja esivallan ankara asenne itsetyydytykseen saattoivat Lehikoisen mukaan ohjata miehiä eläinten pariin.

Tarinoissa naiset olivat lähisuhteissa koiriin.

Vielä 1900-luvun puolivälissä kerrottiin sairaanhoitajasta, joka hyppäsi koskeen, koska hänen kohdussaan oli koiranpentuja.

Jopa Kalevalan tietäjä oli epäiltynä Arhippa Perttusen runossa, jossa Väinämöinen herjasi hepoja, juoksutteli suorajouhia suolla. Lehikoisen tulkinnassa se tarkoittaa häpäisemistä ja astumista.

Myös harakoiminen, pilaus, suuteloiminen ja lyylitys ovat erikoisia perinnesanoja ajan uskomuksista.

Harakoiminen tarkoitti naisten "väen" eli sukupuolisen voiman hyväksikäyttöä petoja ja noitia vastaan. Pyydykset ja aseet suojattiin pilaukselta pujottamalla ne vaimon jalkojen välistä.

Kummallisin on Lehikoisen perinnetieto, että lypsäessään naiset paljastivat tahallaan alakehonsa kulkijoille suojatakseen maitoa ja lehmää "silmäämiseltä" eli pahoilta katseilta, jotka näin ohjattiin muualle.

Alastomia naisia käytettiin taikomisessa niin usein, että tietäjiä voisi epäillä taka-ajatuksista.

Kotieläimet olivat tärkein omaisuus, ihmiset olivat niiden "loisia", hyväksikäyttäjiä, ja Jumalalta rukoiltiin sontalykkyä eli isoja lantakasoja pihalle vaurauden merkiksi.

Talon maito-onni parani lyylityksellä, laitumen haltijan lepyttelyllä, mutta suuteloimista piti välttää.

Suuteloiminen tarkoitti kehumisella pilausta. Jos emäntä kehui naapurinsa lehmänmaidon määrää, lypsäjän piti kiljaista mahdollisimman loukkaava vastarepliikki. Se esti maidon pilauksen.

Sosiaalinen elämä oli karua, kun naapurin kaikkia toimia piti epäillä pilauksiksi, ja huonoja enteitä toi lähes jokainen eläin- ja lintulaji. Suomalaisten väitetyllä pessimismillä on taustansa.

Tietäjäksi pääsi keittämällä elävänä mustan kissan, joka mourusi vielä kuoltuaankin ja keräsi pieniä piruja paikalle jakamaan neuvoja.

Parantamisen periaatteena oli "samanlaisella samaa", joten esimerkiksi keltatautia parannettiin syömällä keltasirkkuja.

Sikotaudissa sidottiin sian sonnalla täytetty villasukka tautiseen paikkaan. Mikäpä estää kokeilemasta samaa myös sikaflunssaan.

Heikki Lehikoinen kokoaa yhteen kansanviisaudeksi sanottua animismia ja magiikkaa, lähteitä on toistasataa. Ole siviä sikanen näyttää Suomesta todellisuushäiriön tai satuilun kaltaisen kehitysvaiheen, jossa tiedon edellyttämää kausaalisuutta ei vielä tunnettu. Siksi teknologiaan oli pitkä matka.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi