Julkaistu: 24.1.2008 lehdessä osastolla Ruoka
Ruotsalaistoimittaja
Mats-Eric Nilsson suomii jäätelöitä kovin sanoin. Nilssonin
mielestä jäätelö on mitä kummallisinta mörköruokaa.
Jäätelön aromit voivat olla "luontaisia", mutta niillä ei ole välttämättä mitään tekemistä alkuperäisen maun kanssa. Näin on esimerkiksi lahokuusesta eristetyn vanilja-aromin laita.
Mitä tästä tuumaa suomalainen uutuusjäätelöiden ideamoottori, Ingmanin tuotekehityspäällikkö Annukka Nieminen.
"Enpä ole ennen kuullut. Ainakaan se ei ole sitten luontainen aromi. Vanilja-aromi yleensä eristetään vaniljasta. Niitä on erilaisia ja niissä saattaa kyllä olla puun maku", Nieminen sanoo.
Aromeita on monenlaisia. Luontainen mansikka-aromi esimerkiksi on eristetty mansikasta.
Luontaisenkaltaisten aromien molekyylirakenne on samanlainen kuin alkuperäisella makuaineella, mutta aromi on tehty kemiallisesti.
Keinotekoisen aromi poikkeaa jo molekyylirakenteeltaankin alkuperäisestä.
Mikä pakko jäätelössä on ylipäätään käyttää lisäaineita?
"Jos pelkällä mansikalla mansikkajäätelöä yritetään tehdä, sen maku ei riitä. Mansikkaa ei voi laittaa niin paljon, että saisi aikaan mansikan maun ja lopputulos olisi silti jäätelöä. Makuaineen eristäminen on teknologisesti helpompaa ja taloudellisempaa."
Mutta ei lisäaineita ilmeisesti pakko ole laittaa jäätelöön. Esimerkiksi Mövenpickin jäätelöissä ei ole käytetty lainkaan E-aineita.
Ingmanin mansikanmakuisessa soijajäätelössä sen sijaan on kahdeksaa E-lisäainetta.
"Sakeuttamisaineet ja emulgointiaineet pystyy korvaamaan maitoproteiinilla ja kananmunan keltuaisella mutta minusta ne eivät ole tarpeeksi hyviä. Jäätelön laatu ei pysy hyvänä", Nieminen sanoo.
Hän tahtoo korostaa, että Ingmanin käyttämät E-aineet ovat peräisin luonnosta ja testattu tarkasti.
"Ei näytä siltä, että lisäaineettomat jäätelöt olisivat luomassa uutta uraa. Niiden myynti on osoittanut, että kuluttaja ei ole kypsä. Ne ovat kalliimpia, raaka-aineiden valmistaminen maksaa enemmän", Nieminen sanoo.
Ruuasta puhutaan ja ruoka puhuu Pohjolassa 24.1.2008
MIKÄ PAIKKA?Ruuan puuhamaa Grythyttan 24.1.2008
Yllätys jäätelöstä 24.1.2008
Mansikanmakuinen soijajäätelö (Tofuline Gold, Ingman) 24.1.2008
Helsingin Sanomat | hs.ruoka@sanoma.fi