Onni on kaksoistulppa tai löhösohva

Runo vieköön. Toim. Kari Levola. Tammi. 112 s. 14e.

Aira Savisaari: Joku siipi pitäis olla. Kuv. Lotta Kauppi. WSOY. 79s. 18 e.

Tuula Korolainen. Mikä onni, 6B. Kuv. Terhi Haikonen. Tammi. 47s.

12 e.

Kari Levola on oikeassa: suomalaisesta kirjallisuudesta puuttuu nuortenlyriikka. Nuortenkirjat tarkoittavat proosaa, rock-sanoitukset taas ovat lauluja.

Vasta-argumenttina voi todeta, että Suvi Aholan ja Satu Koskimiehen Joka tytön runokirja (2007) sisältää tyttörunoja eri vuosisadoilta ja eri kulttuureista. Mutta missä ovat poikarunot?

Levola on ryhtynyt korjaamaan tilannetta yhdessä 16 lyyrikon kanssa kokoelmassa Runo vieköön. Siinä runoillaan tietoisesti teini-ikäisille - sekä tytöille että pojille.

Lajikirjo on melkoinen. Jyrki Heikkinen piirtää kuvarunoja, Riina Katajavuori kirjoittaa proosarunoja ja Hannu Hirvonen varmasti ymmärrettäviä pikkurunoja: "Peilit huijaavat. / Rakkaasi silmissä on / oikea kuvasi." Sari Peltoniemen Eläintarha nimeltä Äiti on koskettava äidin puheenvuoro "mustatukkaiselle tytölleni". Eri eläinhahmoissa äiti vaatii ja kieltää mutta puolustaa viimeiseen asti lastaan. Johanna Venhon Sinä-runossa rakkaus on aavistelevaa: "Ole sateessa vanunut villapaita / koulun pihalla lokakuussa, / olet napa sen paidan sisässä, / lupaus matkasta maahan jota ei ole, / jonka kiviä keräilen taskut täyteen."

Myös Aira Savisaaren Joku siipi pitäis olla -kokoelman runot sijoittuvat kouluun tai sen liepeille. Puhujina ovat miikat, juliat ja hartikaiset. Lotta Kaupin ilmeikkäät piirrokset sinetöivät teinihuumorin.

Runojen nimet kertovat olennaisen: Onko noloo pelätä, Ottaa päähän, Kiusaajalla ei oo elämää. Runoja voi kirjoittaa myös mopopojille: Tänään me purettiin koko moottori. Ja Eino Leinokin saattaa kiinnostaa, kun aikaa ja paikkaa vaihdetaan: "Pakoputken ääni korvissani / huoltoaseman yllä täysikuu".

Huvittavaa, että myös Tuula Korolainen on keksinyt saman idean varhaisnuorille tarkoitetussa kokoelmassa Mikä onni, 6B. Korolainen luo illuusion ikään kuin 6B olisi todella kirjoittanut runot opettajansa johdolla.

Runoissa julistetaan monenlaista onnea kaksoistulpista löhösohvaan. Mopojen sijaan Markus runoilee: "Voisi vähän ajatella/karhua ja kuovii/eikä joka paikkaan tunkee/kertakäyttömuovii."

Korolaisen luokkaan mahtuu myös maahanmuuttaja-Alisa, joka kaipaa pietarilaisen rappukäytävän kaalinhajua mutta toteaa, että koti olisi Suomessa, jos babuškakin pääsisi tänne.

Samassa luokassa istuu Keke, joka runoilee suomalaisittain: "Onneks mä en ole mikään vammanen / tai joku laiska lakupelle hutututsi." Toivottavasti nuorten arki-ironian taju siirtyy runontulkintaan.

Nuortenlyriikka on silta lastenrunoudesta "aikuislyriikkaan". Runo vieköön -kokoelma on tärkeä päänavaus ja sisältää helmiä. Savisaaren kokoelma on merkittävä, koska se houkuttelee lukemaan ihan oikean runokokoelman. Korolaisen mallin mukaan moni luokka voisi tehdä oman runokirjan.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi