Julkaistu: 14.4.2004 lehdessä osastolla Kulttuuri
Sari Peltoniemi
"Näytä ensin omasi", sanoo Voltti. Maarit rullaa hameensa ylös. Pikkuhousujen reiästä pistää esiin vaaleanruskea ja hienon karvan peittämä häntä.
Heti ensimmäisessä kappaleessa Sari Peltoniemen nuortenromaani Kummat istuttaa tavallisten nuorten arkeen outoa ja absurdia. Siitä eteenpäin takapuoleen kasvanut häntä on asioiden tila, jota lukijakin alkaa kohta pitää aivan luonnollisena. Kummat kertoo hännällisestä Maaritista, joka luulee olevansa ainut kummajainen. Kunnes Voltti, haltian näköinen poika, kiskaisee Maaritin mukaan outoon ihmissuhdekuvioon, jossa Voltti kaitsee kuutta hännäkästä tyttöä kuin urosleijona laumaansa.
Muuta niin kovin kummaa tai outoa ei sitten tapahdukaan - paitsi että täydenkuun aikaan häntäihmisille kasvaa karva. Kirjan alkuasetelma antaisi odottaa, uskokaa tai älkää, jotakin vielä kummallisempaa. Avoin loppu paneekin maailmaa taas muutaman asteen vinksalleen.
Kirjan tapahtumiin Peltoniemi lomittaa taitavasti scifi-tarinoita, faabeleita ja kansanuskomuksia, jotka omalla tavallaan kertovat siitä, kuinka ulkopuolisuuden ja epänormaaliuden tunteet ovat osa nuorena olemista.
Sari Peltoniemi: Kummat. Tammi. 153 s. 20 e.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi