Outoja vieraita Muumitalossa

Ilkka Remes päästää kaappaajat Linnan kutsuille

Jos se on noin helppoa, niin seuraaville Linnan kutsuille ei taida olla tungosta.

Ryhmä monipuolisesti aseistautuneita serbiterroristeja tunkeutuu lähes vastarintaa kohtaamatta presidentinlinnaan, miinoittaa kulkutiet muoviräjähteillä ja esittää vaatimuksensa.

Niihin on syytä suhtautua vakavasti. Panttivankeina on presidentti Matti Koskivuo ja koko Suomen valtionjohto, korkeimmat turvallisuusviranomaiset, talouselämän päättäjät ja ulkovaltojen suurlähettiläät.

Jos se on noin yksinkertaista, niin miksi ihmeessä Ilkka Remes tai muut jännityskirjailijat eivät ole keksineet aihetta aikaisemmin? Paljonko tarjotaan Euroopan unionin puheenjohtajamaan koko johtoportaasta?

Itsenäisyyspäivän juhlien turvallisuusriskit ovat julkisessa keskustelussa tarkoittaneet juhlavieraiden säikyttelyä ja parin taksiauton saamia lommoja eliitin juhlia vastustavissa mielenosoituksissa.

En millään usko, ettei turvallisuusjohdon riskikartoituksissa olisi tarkasteltu kotimaista prekariaattia vaarallisempiakin uhkakuvia. Suomen viranomaisten linjaan ei toisaalta kuulu ennalta elämöidä varotoimillaan.

Olisi silti ihme, ellei Ilkka Remes herättäisi tämänvuotisten kekkereiden kynnyksellä epämukavaa keskustelua Muumilaakson turvallisuudesta ja vähän myös Naton jäsenyydestä. Ja eikös juuri tärkeän yhteiskunnallisen keskustelun herättäjiä ole tapana kutsua Linnaan?

Juonen käänteitä ei sovi paljastaa. Hieman yllättäen Remes turvautuu Uhrilennosta tuttuun kuvioon: Kosovon sodan ja pommitusten nöyryyttämiin serbeihin, joista militanteimmat kantavat kaunaa paitsi Natolle, myös sen sotatoimia tukeneelle ulkopuoliselle maailmalle. 6/12:ssa katkeruuden kohteena on Suomi. Sotarikoksista tuomittu Serbian armeijan eversti on määrätty suomalaiseen vankilaan. Everstin kaksi poikaa yrittää vapauttaa isänsä ottamalla vanginvartijan vaimon panttivangiksi. Yritys epäonnistuu, mutta nuorempi veli päättää korottaa panoksia.

Hän elää kaksoiselämää Ruotsissa: viimeistelee graduaan ja ryöstää kokeneen kommandoryhmänsä kanssa rahankuljetusautoja.

Remes on aina osannut noukkia tällaisia helponlaisia ajankohtaisuuspisteitä, mutta nyt hän kehittää kommandomiesten erilaisista taustoista ja motiiveista ajoittain kelpo draamaa. Kansankodin koulimia ja rahakeikkoihin tottuneita miehiä ei ole helppo taivuttaa toteuttamaan aatteellisempia päämääriä.

Huh, siis että vain toiseksi pahin vaihtoehto?

Remes on tehnyt huolella taustatyönsä. Hän tajuaa, ettei tehokaskaan kaappausryhmä pysty toimimaan ilman tapahtumien päänäyttämön ulkopuolella toimivaa kontaktia. Hän on ratkaissut, aika monimutkaisesti mutta vastaansanomattomasti lunnasrahojen jäljittämisen ongelman.

Ja hän on ilmeisesti lukenut samaa kriisinhallinnan käsikirjaa kuin rokkikonserttiin tehdystä kaappausiskusta trillerin kirjoittanut entinen turvamies Tero Somppi. Liian monista panttivangeista seuraa kaappaajille vain sekaannusta ja turha väki on parasta lähettää kotiin - aiheuttamaan sekaannusta viranomaisten riveissä. 6/12:n mieleenpainuvimpia hahmoja onkin kansanedustaja, joka kaappaajien seuloessa nimilistoiltaan tärkeimpiä vieraita livahtaa näiden mukana Linnan peilisaliin. Itsetunto ei kestäisi kotiuttamista - sehän merkitsisi kuulumista valtakunnan vilttiketjuun.

Niin, se loppuratkaisu. Kyllin monien käänteiden jälkeen tuli tunne, että pari käännettä jäi puuttumaan. Tulevat vaikeudet saattoi suorastaan haistaa - mutta suomalaissankari vain vilkuttaa niiden ohi mennessään. Olisiko aika loppunut kesken?

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi