Paimenrunoja ja politiikkaa

V

ergiliuksen

Paimenlauluja on Tammen Olympos-sarjassa ilmestynyt uusi suomennos. Vergilius (70-19 eaa.) tunnetaan ennen kaikkea eepoksestaan

Aeneis (suom.

Päivö ja

Teivas Oksala, 1999). Siinä hän tiivisti roomalaisen suurvaltaideologian, jonka mukaan roomalaisten kohtalona oli hallita muita kansoja. Roomalaiset pitivätkin Vergiliusta suurimpana runoilijanaan. Hän oli roomalaisen antiikin ja keskiajan luetuin kirjailija.

Paimenlaulut (lat.

Bucolica) julkaistiin vuonna 39 tai 38 eaa., aikana, jolloin kansalaissodat olivat runnelleet Rooman valtakuntaa.

Julius Caesar oli selviytynyt voittajana sisällissodasta, mutta hänet oli murhattu.

Octavianus ja

Marcus Antonius olivat sopineet vallanjaosta keskenään. Poliittisia vastustajia raivattiin pois tieltä ja maatiloja takavarikoitiin veteraaneille jaettavaksi.

Vergilius viittaa maiden pakkoluovutuksiin: "Nämä huolella viljellyt pellot saa piittaamaton sotilas, / barbaareille menevät vainioni. / Tähän siis johti onneton kansalaissota!"

Vergilius toi kreikkalaisessa kulttuuripiirissä kehittyneen paimenrunouden latinankieliseen kirjallisuuteen. Merkittävin hellenistisen paimenrunouden kirjoittajista 200-luvulla eaa. oli

Theokritos, jonka paimenidyllejä on suomennettu (

Idyllejä, suom.

Marianna Tyni, 1975). Tyypillistä paimenrunoudelle oli laulukilpailun esittäminen. Toinen kääntäjistä,

Ari Saastamoinen, vertaa antiikin paimenien laulukilpailuja rap-muusikkojen esityksiin.

Vergilius tuo omaperäisenä panoksenaan melankolisen kuvauksen maaseutuidyllin särkymisestä sisällissotien melskeissä. Tässä surumielisyydessä on herttaisuus kaukana.

Runoilija esittää Rooman pelastajana ja rauhan tuojana Octavianuksen, saman miehen, joka oli maiden pakkolunastusten takana. Hän onnistuikin ylistämään oikeaa miestä, sillä Octavianus vakiinnutti valtansa Rooman ensimmäisenä keisarina Augustuksena. Jos Vergilius olisi erehtynyt ylistämään valtataistelussa häviölle jäänyttä Marcus Antoniusta, tuskin olisimme hänen runoistaan koskaan kuulleetkaan.

Vergiliuksen paimenrunoista neljäs on kuuluisin. Se puhuu jumalaisen poikalapsen syntymästä ja kulta-ajan paluusta.

Myöhäisantiikissa ja keskiajalla runo tulkittiin ennustukseksi Kristuksen syntymästä. Tämän vuoksi kristityt kirjoittajat pitivät Vergiliusta lähes kristittynä profeettana. Siksi

Dante otti Vergiliuksen oppaakseen helvettiin.

Bucolica on suomennettu kahdesti aikaisemmin.

Robert Mellin teki proosakäännöksen vuonna 1866.

Teivas Oksala julkaisi runomittaan sidotun suomennoksen kaksi vuotta sitten. Kolmannen suomennoksen tekijät

Laura Lahdensuu ja Ari Saastamoinen ovat päätyneet proosarunoon tavoittaakseen Vergiliuksen runouden sirouden ja sujuvuuden. Monet sananvalinnat ovat oivallisia, esimerkiksi runossa 8 latinan sanan

carmen kääntäminen loitsuksi korostaa runon taianomaisuutta.

Suomennokseen on liitetty Vergiliusta, antiikin paimenrunoutta ja Vergiliuksen jälkivaikutusta esittelevät jälkisanat sekä nimihakemisto. Ne on laadittu huolellisesti ja asiantuntevasti. Erityisen kiehtova on Laura Lahdensuun kirjoittama Vergiliuksen jälkivaikutuksen esittely, jossa kerrotaan mm., miten kansanperinteessä runoilijasta tuli suuri velho.

Maijastina Kahlos

Kirjoittaja on Suomen Akatemian tutkijatohtori.

Jos Vergilius olisi ylistänyt häviölle jäänyttä Marcus Antoniusta, tuskin olisimme kuulleet hänen runoistaan

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi