Julkaistu: 26.4.2011 lehdessä osastolla Kulttuuri
Henna Helmi Heinonen kertoo kolmekymppisistä vaikeiden elämänvalintojen edessä.
Tämän esikoiskirjan kohderyhmää on vaikea keksiä. Henna Helmi Heinosen (s. 1981) Veljen vaimo kyllä kertoo kolmikymppisistä suorittamassa vaikeita elämänvalintoja, mutta kokonaisuus jää ontoksi, eikä puhuttele.
Heinosen runsaslukuisen henkilöjoukon ytimessä on Kuusikon aikuinen veljeskolmikko: Antti, Santtu ja Kride. Vanhin on vakain ja nuorin tietysti holtittomin.
Veljesten vaimokkeet kuljettavat tarinaa kukin osaltaan, ovat jopa kaikkein olennaisimpia. Kriden tuoreen Marja-vaimon ilmestyminen perheeseen ainakin käynnistää koko kertomuksen.
Ei tosin mitenkään väkevästi.
Vielä äitinsä nurkissa asuva Kride tapaa sattumalta Las Vegasin liepeillä Marjan, kolmikymppisen arkkitehtiopiskelijan. He menevät Elviksen edessä naimisiin, huvikseen. Alkaa avioliitto, joka sitten Suomessa huojauttaa koko Kuusikon perhettä.
Tuikku-äiti ei meinaa mitenkään hyväksyä miniäänsä. Saman katon alla on kuitenkin - jostakin selittämättömäksi jäävästä syystä - sinniteltävä.
Heinosen kieli on kelvollista. Kerronnan psykologinen kömpelyys jättää hahmot kuitenkin ohuiksi.
Yhteisen, kouraisevan surun hetkellä aikuiset ihmiset esimerkiksi alkavat kukin tahoillaan yhtäkkiä juopotella. Siinä sitten luetellaan, mikä kenellekin parhaiten maistuu.
Juonivetoisessa tarinassa kaikenlaiset motivaatiot jäävät melko lailla läpäisemättömiksi.
"Siinä keittiön pöydässä Kristianiakin harmitti oma uhmakkuutensa. Oli ollut tarkoitus aikuistua naimisiinmenon myötä, mutta tässä talossa Kride tunsi itsensä taas 11-vuotiaaksi."
Romaani ilmentää sitä sellaista perijakaantunutta maailmankuvaa, jossa miehet ovat kaukaa ja naiset jostain ihan muualta. Toistensa ohi puhuvat juuri sukupuolet, eivät esimerkiksi sukupolvet.
Kovakouraiseksi ja muutenkin surkeaksi aviomieheksi osoittautuva Kride päätyy tekemään vaimolleen seksuaalista väkivaltaa. Se on raiskaus, ohjeistaa Marjan ystävä myöhemmin. Tallotun naisen rooliinsa parahiksi kyllästynyt Marja sisuuntuukin.
Varsinaisen raiskauksen hetkellä Marja tosin tyytyi vaikenemaan. Näin teos tarjoaa vastauksen myös siihen ikiaikaiseen kysymykseen, tulisiko miehen kyetä lukemaan myös kumppaninsa ajatuksia.
Henna Helmi Heinonen:
Veljen vaimo. Arktinen Banaani. 337 s. 28 e.
TAUSTAHeinonen ryhtyi kirjailijaksi 26.4.2011
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi