Pimeän maailman kirkas näyteikkuna Vonnegut liittyy testamentissaan Linkolan kaartiin

kirjat

Mutkaton esseekokoelma

Maaton mies on

Kurt Vonnegutin kirjallinen testamentti, jossa Yhdysvaltojen sodanjälkeisen kirjallisuuden ehkä tunnetuin ja omaperäisin satiirikko jättää katkeransuloiset jäähyväiset kirjallisuudelle.

Kirja ilmestyi Yhdysvalloissa syyskuun puolivälissä 2005, Kurt Vonnegut kuoli kaatumisesta seuranneeseen päävammaan tiistain ja keskiviikon välisenä yönä Manhattanilla New Yorkissa 11. huhtikuuta 2007.

Itse asiassa

Maaton mies on järjestyksessä peräti toinen Kurt Vonnegutin kirjallinen testamentti, koska hän vakuutti jo 1997 julkaistussa romaanissa

Ajanjäristys, että se jää varmuudella vihoviimeiseksi kirjaksi, jonka hän enää koskaan kirjoittaa.

Toisin kävi. Onneksi.

Maaton mies on nimittäin huomattavasti nauttivampi ja tasokkaampi kirja kuin

Ajanjäristys.

Siinä on potkua. Se naurattaa. Se nostaa hymyn huulille silloinkin, kun oikeasti olisi syytä itkeä. Se on vaivaton kirja monimutkaiseksi käyneestä hullusta maailmanmenosta, jota ruokkivat Yhdysvaltojen harjoittama politiikka, egoismi ja ilmastonmuutos.

Toki on myönnettävä, että

Maaton mies tuskin mullistaa tai muuttaa yhtään mitään. Vonnegut saa korkeintaan aikaiseksi pienen naarmun maailman kirkkaasti valaistuun näyteikkunaan. Sitä paitsi

Maaton mies ei suinkaan nouse Amerikan kirjallisuuden kauhukakaran parhaiden teosten tasolle.

Lukea se silti kannattaa, koska se on ajatuksia herättävä pamfletti hidasta itsemurhaa tekevästä ihmiskunnasta.

Sitä 84-vuotiaana kuollut Vonnegut tarkastelee sapekkaasti vasten lähestyvää omaa kuolemaansa. Oman hiippakuntansa vaihtoa hän määrittää vitsikkäästi konjuktiivilla

jos, maailman lopusta puhuessaan hän taas käyttää lopullisuutta kuvaavaa konjuktiivia

kun.

Tässä mielessä Vonnegut heittelee hyvästejä useaan eri suuntaan.

Aiemmin terve maapallo on viety sairaan kirjoihin. Vonnegut toteaa, että olemme tuhonneet "elämää ylläpitävän järjestelmän alta kahdensadan vuoden, etupäässä harjoittamalla termodynaamista rällästystä fossiilisilla polttoaineilla".

Hänen mielestään vastuuton peli on edennyt liian pitkälle. "Seuraavat koulutanssit jäävät pitämättä, mutta siinä ei ole vielä puoletkaan."

Myös hyvän ja pahan epätasainen kamppailu on vahvasti esillä

Maattomassa miehessä, joka koostuu paristakymmenestä napakasta henkilökohtaisesta esseestä ja niiden aloitusiskuina toimivista aforismitauluista.

Vonnegutin mukaan hyvyydellä olisi huomattavasti paremmat mahdollisuudet pärjätä raadollisessa maailmassa, jos se vain jaksaisi järjestäytyä. "Ilman muuta hyvä voittaisi pahan, jos enkelit järjestäytyisivät mafian tapaan."

Yhden tiukan kannanottonsa maailman tilasta Vonnegut on piilottanut sanamukaisesti rivien väliin. Hän jaottelee tekstiä itse piirtämällään epäsäännöllisellä tähtikuviolla, jonka alatyylinen tulkinta selviää, kun vilkaisee maestron loistavaa kirjaa

Mestarien aamiainen (1973).

Kuvan kohde löytyy itse kunkin selän puolelta - sieltä häntäluun alapuolelta.

Vonnegutin lopputulema on lohduton, puhtaasti linkolalainen.

"Minusta planeettamme pitäisikin päästä meistä eroon. Me olemme karmeita elukoita."

Myös presidentti

George W.Bush saa Vonnegutilta köniinsä.

"Minusta taas tuntuu että maa, jonka perustuslain puolesta taistelin oikeutetussa sodassa, voisi yhtä hyvin olla marsilaisten ja ruumiinsieppaajien valtaama. Toivon välistä että se olisi."

Varmuudella viimeiseksi jäänyt kirjallinen testamentti sisältää kosolti Kurt Vonnegutille ominaista mustaa huumoria, jolla hän onnistuu avaamaan ihmiskunnan loputtomasta pöllöydestä kertovan umpisolmun ja osoittamaan, että köyttä voisi käyttää toisinkin, järkevämmin.

Maaton mies on irtonainen rumpufilli, joka sitoo yhteen kirjailijan pitkän uran eri vaiheet ja käänteet sekä hänen näkemyksensä maailman konkurssista.

Jukka Petäjä

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi