Piru talossa pullakahvilla Juha-Pekka Koskisen novelleissa on hyviä käänteitä

kirjat

Kolme historiallista romaania julkaissut

Juha-Pekka Koskinen paljastaa koko lajityyppikirjonsa novellikokoelmassaan

Kirjailija joka ei koskaan julkaissut mitään. Kirjan 12 novellia on jaettu kolmeen osaa:

Eilen,

Tänään ja

Huomenna.

Niminovellista huolimatta ne osoittavat että Koskinen on julkaissut hyvin monissa paikoissa: merkittävimmissä suomalaisissa scifilehdissä,

Kulttuurivihoissa ja parissa varsin eriytyneessä antologiassa, kuten Salaojituksen Tukisäätiön ja Maaseudun sivistysliiton

Ojamies ja lapio -kokoelmassa (2001). Lisäksi mukana on joukko aiemmin julkaisemattomia tarinoita.

Eilen-osion novelleja voisi luonnehtia lähinnä historiallisiksi, joskin niissä on myös fantasia-aineksia. Koskinen käsittelee kovia aiheita: väkivaltaa, sotaa ja uskoa. Kauhugenren ovia kolkuttaa Viiltäjä-Jackin sisintä olemusta luotaava tarina

Ääriviivaton, joka esittää karmean mutta psykologisesti vetävän kuvan tästä prostituoituja tappaneesta sarjamurhaajasta.

Tänään-osan aloittaa mainitussa

Ojamies ja lapio -antologiassa ilmestynyt

Kaatomestarit, joka on kokoelman hauskimpia tarinoita. Se käsittelee samaa sukupolviteemaa, joka näkyi Koskisen viimesyksyisessä

Savurenkaita-romaanissa.

Isä palvoo ojamestarina tunnettua höperöä isoisää, eikä suostu myöntämään että heidän yhdessä kaivamansa oja on susi. Vesi tulvii joka kevät heidän pihaansa matemaattisella varmuudella. Poika taas pitää molempaa "kaatomestaria" pilkkanaan. Huumori syntyy jääräpäisestä tosiasioiden tunnustamattomuudesta.

Kokoelman niminovelli pukee sanoiksi kirjoittajia kaihertavan tuskan: onko kirjoittamisessa mitään järkeä? Lukeeko tätä kukaan? Kirjailijaa onnettomammaksi olioksi paljastuu vain kirjallisuudentutkija, joka kokoaa kirjailijan kadonnutta tuotantoa tietäen että hänen työnsä ei koskaan täydellisty - eikä voi nousta edes kohteensa rinnalle, saati ohittaa sitä.

Paholainen-novelli taas leikittelee alamaailman herralla, joka kutsutaan perisuomalaiseen kahvipöytään, jossa pariskunta on ilmeisesti käynyt loputonta kinaa omakotitalon lämmityskattilasta. "Piruko sen osaa korjata", lienee lipsahtanut.

Kokoelman viimeinen osio sisältää puhtaita tieteisnovelleja. Vaikka novellin

Paimentamisen sietämätön keveys -nimestä pitäisi antaa sakkoja, tarina itse on toimiva dystopiakuvaus kovenevista yhteiskunnallisista arvoista. Sosiaalipummeja ei tämän novellin maailmassa hyysätä, vaan metsästetään. Päähenkilö saa huomata, ettei tappokoneiston osana voi olla muuttumatta itsekin koneeksi.

Uskonto tuntuu teemana kiinnostavan Koskista kovasti, vaikka hän on tunnustautunut vapaa-ajattelijaksi. Aiemmin julkaisematon tarina

Lehmän paluu kertoo oudosta tulevaisuudesta, jossa jumaluuden ilmentymänä palvotaan Pyhää Vasikkaa. Tämä on aivan tavallinen lehmä, jonka lannan luomiseen päähenkilö Rafael Malresh on perin juurin kyllästynyt. Työstä ei kuitenkaan voi vapautua kuin lehmän kuollessa. Koskinen tuo hyvin esiin uskonnon tyhjät rituaalit, tekopyhyyden ja siihen liittyvän inhimillisen turmeltuneisuuden. Jossain ytimessä voi kuitenkin piillä uskon alkuperäinen tunne.

Koskisen novellit ovat hyvin kerrottuja. Ovelat käänteet, uskottavat hahmot ja kiehtovat ympäristöt tekevät niistä lukijalle miellyttäviä, oikeita lukunovelleja. Piirre, jota ei sovi väheksyä.

Vesa Sisättö

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi