Pohjoisen vuosisata on alkanut

Laurence C. Smith kirjoitti uskottavan profetian, jonka mukaan vain Suomi ja kourallinen muita pohjoisia maita ovat kunnolla elinkelpoisia vuonna 2050.

Kuvittele, että pihanurmikkosi siirtyy puolitoista metriä pohjoiseen joka päivä.

Tai että syntymäpäiväsi aikaistuu kymmenellä tunnilla vuodessa. Tämä on se tahti, jolla ilmastonmuutos siirtää kasvi- ja eläinlajien elinalueita ja aikaistaa lintujen kevätmuuttoa. Laurence C. Smith on kirjoittanut vetävän teoksen muodonmuutoksista, joita planeettamme pohjoisin osa kokee vuoteen 2050 mennessä. Uusi pohjoinen on suomalaisten kannalta tärkeä teos. Se kuvaa uskottavasti, miten pohjoisen vyöhykkeen taloudellinen ja strateginen merkitys kasvaa ja antaa eväitä miettiä, millaisia johtopäätöksiä pohjoisten kansakuntien pitäisi siitä tehdä.

Alun perin Smithin oli tarkoitus ryhtyä arktisen ilmastonmuutoksen Anna Politkovskajaksi. Hän aikoi kirjoittaa viiltävän reportaasin siitä, miten oheneva merijää ja sulava routa tuhoavat alkuperäiskansojen elämänmuodon.

Suunnitelma meni pipariksi viimeistään Suomen Lapissa, kun saamelaisemäntä totesi hänelle painokkaasti: "Meidän elämä on aina vaihtunut." Smith käänsi kysyvästi katseensa kohti tulkkiaan ja tajusi yhdellä kertaa kaksi tärkeää asiaa: että kirjan näkökulmaa oli pakko laajentaa ja että hän oli rakastunut.

Smith oli törmännyt lentokoneissa ja hotelleissa kameraryhmiin ja kirjailijoihin, jotka olivat samalla asialla kuin hän: etsimässä ahdinkoon joutuneita hylkeenmetsästäjiä ja poropaimenia. Hän oivalsi, että ilmastonmuutoksen irrottaminen muista muutoksista ja sen esittäminen pohjoisten kansojen ainoana huolena oli vääristelyä.

Smith alkoi systemaattisesti tutkia maapallon väestönkasvun, globalisaation, ilmastonmuutoksen ja luonnonvarojen kysynnän vaikutuksia pohjoisella vyöhykkeellä. Hän havaitsi, että samalla kun alueen ilmasto lämpenee siedettäväksi ja laivaväylät aukeavat, maailma kärsii energia- ja ruokapulasta.

Jäämeren öljy- ja kaasuyhtiöiden lisäksi voittajia ovat pohjoisten maiden viljelijät. Makeasta vedestä on tulossa öljyäkin kriittisempi luonnonvara, ja kuivuus tekee maatalouden mahdottomaksi laajoilla alueilla maailmassa. Pohjolassa ilmastonmuutos sen sijaan vain lisää sateita.

Jo ennen kirjan valmistumista Smith avioitui. Yhdysvaltalainen, mutta sukujuuriltaan suomalainen Abbie Tingstad ei ollut mikä tahansa tulkki, vaan geofysiikan tutkija kuten Smith itsekin.

Smith on osallistunut kansainvälisen ilmastopaneelin IPCC:n työhön ja hänen tekstiään leimaa samanlainen maltillisuus kuin IPCC:N raporttejakin. Smith ei liioittele eikä pelottele. Sen vuoksi Uutta pohjoista tullaan vielä monta kertaa siteeraamaan todistuksena siitä, että Suomeen syntyminen ei enää ole lottovoitto vaan todellinen tuplajättipotti.

Teosta voi kuitenkin lukea myös ahdistavana kuvauksena siitä, miten taistelu luonnonvaroista tuhoaa pohjolan. Kaikkia kirjan herättämiä ajatuksia ei edes kestä ajatella loppuun asti. Ihmiskunta hyödyntää arktisten alueiden viimeisetkin fossiiliset polttoaineet, vapauttaa ikiroudassa muhivan metaanin ja laukaisee kierteen, joka kiihdyttää ilmastonmuutosta. Tuukka Perhoniemen suomennos on termien osalta asiantunteva, mutta se ei tavoita alkuperäisen tekstin letkeyttä ja helppolukuisuutta. Jos englanti ei tuota ongelmia, kirja kannattaa ehkä lukea alkukielellä.

Laurence C. Smith luennoi Helsingin yliopistolla huomenna keskiviikkona klo 17. Tilaisuuteen on vapaa pääsy.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi