Politiikan peruskoulun oppimäärä

Puolueet maanittelevat eduskuntavaaleihin hyviä ehdokkaita, joilla ei ole kokemusta politiikasta. Se on periaatteessa hieno asia, sillä vaaleissa pitää olla tarjokkaita joka lähtöön. Ja äänestäjät lopulta päättävät, ketkä pääsevät eduskuntaan.

 Puolueet maanittelevat eduskuntavaaleihin hyviä ehdokkaita, joilla ei ole kokemusta politiikasta. Se on periaatteessa hieno asia, sillä vaaleissa pitää olla tarjokkaita joka lähtöön. Ja äänestäjät lopulta päättävät, ketkä pääsevät eduskuntaan.

Monella julkkisehdokkaalla on ymmärrettävästi pieni pelko niskassa. Mitä tulikaan luvatuksi? Fiksuimmat yrittävät nopeasti perehtyä asioihin ja kyselevät, mistä saisi politiikan pikakurssin.

On aivan erinomainen asia, että löytyy kirja, jota voi suositella: lukekaapa professori Matti Wibergin uunituore kirja Politiikka Suomessa.

Myönnän, ettei kirja ole aivan helppoa iltalukemista, mutta siihen kannattaa paneutua.

Matti Wiberg on ottanut nipun rautalankaa kainaloonsa ja vääntää monimutkaisista asioista niin helppoja kuin se vain on mahdollista.

Ei ole Wibergin syy, että lukijalle jää vielä miettimistä. Kirjassa käsitellyt asiat ovat vaikeita: vaalit, poliittisen lähihistorian peruskurssi, puolueiden toiminta, painostusryhmien menetelmät, perustuslain pääkohdat, tiedotusvälineet ja vielä kertauksena politiikan tärkeimmät lohkot.

Niitä ei voi selittää ilman pitkiä lauseita, satoja lukuja sekä kaavioita ja taulukoita.

Onneksi alkusivulla luvataan, että tämä on oppikirja. Silloin lukijan ei tarvitse etukäteen tietää paljon mitään, ja siksi Wibergin pitää lähteä aivan alkeista.

Hän opettaa esimerkiksi politiikan kieltä. Arkiselta kuulostavat sanat saavat poliittisessa slangissa aivan eri sisällön.

Mainio esimerkki on sana postilaatikko. Kaikki tietävät, että normaalielämässä se on puinen, metallinen tai muovinen pikkulaatikko, johon postinkantaja tuo lehdet ja laskut.

Politiikassa postilaatikko on henkilö, joka toimii toisten viestinviejänä, joka sekä vastaanottaa että levittää edelleen tietoja, vaatimuksia ja viestejä. Tai mitä tarkoittaa insentiivi, jota varsinkin veroasiantuntijat ja ekonomistit käyttävät mielellään? Jos ei tiedä sanan merkitystä, ei ymmärrä heidän puheistaan yhtään mitään.

Insentiivi on suomeksi kannustin. Kirjan mukaan se on mikä tahansa seikka, joka vaikuttaa toimijoiden valintoihin ja toimintaan. Tai jos kansanedustajaehdokas joutuu yhtäkkiä vastaamaan kysymykseen, pitäisikö Suomen liittyä Natoon.

Silloin kannattaa lukea Wibergin kirjasta tarkka kuvaus siitä, miten Natoon voi liittyä. Se osoittautuu hyvin monimutkaiseksi operaatioksi, joka vie aikaa vuosikausia. Ei sinne niin vain liitytä, vaikka olisi haluakin.

Erityisen käyttökelpoiseksi kirja osoittautuu, jos ehdokas sattuu pääsemään eduskuntaan. Wiberginsä lukenut ja oppinut noteerataan asiantuntijana eduskunnassa ja muuallakin.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi