Pommituksia ja puhuva koira

  Irmelin Sandman Lilius: Muukalaiskadun satuja. Suom. Raija Jänicke. Tammi. 209 s. 18,5 e.

Jos on lukenut Irmelin Sandman Liliuksen ja hänen sisarensa Heddi Böckmanin kirjoittaman mahtavan lapsuuselämäkerran Hand i hand (Schildts 1996), on Muukalaiskadun satujen lukeminen kevyt kokemus. Elämäkerta on suuri kaikupohja, jota vasten sodan kokemuksista syntyneet sadut ovat poimintoja, episodeja.

Sekä elämäkertateos että sadut ovat syntyneet puoli vuosisataa sota-ajan tapahtumien jälkeen. Tämä erottaa ne muista suomalaisista sotien saduista. Esimerkiksi Yrjö Kokko kirjoitti Pessin ja Illusian sodassa, Tove Jansson ensimmäisen muumikirjansa Småtrollen och den stora översvämningen ( Muumit ja suuri tuhotulva ) 1945 juuri sodan kokemukset kohdanneena.

Ajallinen etäisyys on antanut kepeän nostalgisen sävyn. Sandman Liliuksen teksti on täynnä rupattelevia yksityiskohtia, nasevaa replikointia ja muistiin piirtyneitä hiuksenhienoja vivahteita.

Tarinoissa kilpailevat fantasia-ainekset ja vaikuttava kuvaus sodan ajan Helsingistä. Luultavasti fantasialla kyllästetyn lapsilukijan mielestä on uskomattomampaa lukea pommituksista ja ruokapulasta kuin puhuvasta kulkukoirasta, joka on noiduttu prinssi.

Sandman Liliuksen oma kuvitus vahvistaa tarinoiden autenttisuutta.

Tarinassa Tähtitorninmäen yli kerrotaan koulumatkalla kohdatusta naisesta, pienestä kuin lehti. "Kerran hän istui oksalla ja näytti itsekin ruskealta lehdeltä." Hän laulaa: "Lehvissä aurinko / latvassa kuu. / Oi ruusu punainen! / Kello sininen!"

Irmelin Sandman Lilius on kertonut, että tämä on muotokuva Tove Janssonista.

Maria Laukka

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi