perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla
KIRJA-ARVIOITA

Puukaupungin Pirita saa ystäviä

Julkaistu: 30.1.2004 lehdessä osastolla Kulttuuri

Nenä rusetilla, kengännauhat solmussa ja kulmat kurtussa. Puukaupungin Piritalla on syntymäpäivä, ja asiat ovat huonosti. Kiukuttelu on vielä pahasti kesken, kun portista astuu baskeripäinen mies ja koira.

Nenä rusetilla on uuden kirjasarjan avaus. Sarjan päähenkilö Pirita on omapäinen tyttö ja aika "äkäniitti". Piritan paras kaveri, naapurin Fanny-täti, on kuollut keväällä. Pihaan saapasteleva mies osoittautuu Fannyn kummipojaksi Ville Kemppaiseksi.

Ensin Pirita vakoilee Kemppaista, syö sitten tämän kanssa "uussi perunoi" ja pohtii, mitä miehen baskerin alta mahtaa löytyä.

Pirita esittelee uudelle naapurilleen ja tämän Votson-koiralle vanhan Rauman mukulakivikatuja, ja yhdessä he muun muassa joutuvat laukkuvarkauden silminnäkijöiksi.

Loppujen lopuksi syntymäpäivästä tulee mukava ja Pirita saa kolmannenkin uuden ystävän.

Kirjaan on harmillisesti jäänyt kömpelyyttä ja pieniä epäloogisuuksia: muutamassa kohdassa kirjakieleen livahtaa puhekielen sanoja, ja tapahtumat loikkivat aika-akselilla. Rauman murrekin tuntuu päälle liimatulta.

Mutta hyvää tuulta kirjasta ei puutu, siitä Pirita pitää huolen: "On rumaa olla noin utelias, äiti sanoi ja tuli viereen. Minä en viitsinyt vastata, sillä äidin nenästä jäi isompi tuhru ikkunaan."

Päivi Lehtinen

Suomalainen.com

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Hae kirjoja
 
RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.