Julkaistu: 20.1.2011 lehdessä osastolla Kulttuuri
Nicolai Lilin asuu Italiassa, mutta on kotoisin esikoiskirjansa Siperian opetusten ympäristöstä, Transnistriasta. Lilinin mukaan romaani perustuu hänen nuoruuteensa.
Transnistria on Moldovasta itsenäiseksi pyrkivä 200 kilometriä pitkä ja 20 kilometriä leveä kaistale Ukrainan naapurissa. Neuvostoliitto pakkosiirsi sinne siperialaista urka-kansaa, johon Lilin kuuluu.
Urka-yhteisölle vanhat siperialaiset säännöt ovat olleet elämän ohjenuora, jonka varassa pää on pysynyt pystyssä ja moraalinen selkäranka suorana myös maanpaossa. Porukka on uskovaista ja hyveellistä. Naisille, lapsille ja eläimille ollaan kilttejä.
Mutta urkat elättävät itsensä varastamalla ja väkivallalla. Varsinkin poliisien tappamista pidetään rehtinä puuhana, edustipa virkavalta sitten tsaaria, kommunisteja tai uutta Venäjää.
Päähenkilö, lempinimeltään Kolima, saa ensimmäisen puukkonsa jo lapsena ja pistoolinkin varhaisteininä. Kelpo nuorukainen hoitaa verityöt yhtä tunnollisesti kuin kaiken muunkin.
Italiassa Siperian opetuksia on verrattu Roberto Savianon Gomorraan, joka kuvasi mafian elämäntapaa. Lilin kirjoittaa Siperiasta periytyvästä tapakulttuurista vuolaasti ja itseään toistellen.
Urkien kunnollisuuden korostaminen muistuttaa Viisikkoja ja muita nuortenkirjoja. Runsas ja jopa sadistinen väkivalta on ristiriidassa naiivin tyylin kanssa.
Kansanomaisia sävyjä tavoittelevassa tekstissä sopii liioitella, mutta Siperian opetusten uskottavuus horjuu silti. Kuulostaa siltä, että poliisit tapetaan sukupuuttoon.
Sen sijaan sukupuuttoon päätyy vanha elämäntapa. Kirjassa siihen viitataan, ja Lilin on puhunut siitä paljon haastatteluissa.
Lilin (s. 1981) muutti Italiaan vuonna 2003 ja pääsi rikoskierteestä. Hyvä niin, jos murto-osakin kirjan hurjuuksista on totta.
Nicolai Lilin: Siperian opetukset (Educazione siberiana). Suom.Leena Taavitsainen-Petäjä. Like.
390 s. 25 e.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi