Rokkari sekoittaa tarut, unet ja arjen

A. W. Yrjänän viides runokokoelma saa Wikipedia-sukupolven klikkaamaan.

Rockmuusikko-kirjailija A.W. Yrjänän runous pyrkii kaikenkattavuuteen. Jotain Yrjänän asennosta taiteilijana kertoo jo se, että hän rakentaa runokokoelmiensa nimien alkukirjaimista sanaparia ars magna ("suuri työ"). Samaa taiteen suuruutta ja pyhyyttä messuaa Angelus-kokoelman puhuja: "Jokainen kirja tahtoo olla Raamattu".

Yrjänä on nykyrunoilija, jolla ei ole mitään tekemistä nykyrunouden virtausten kanssa. Hän on sotienjälkeisen modernismin perillinen, joka paketoi suorapuheisen ajattelunsa symboleihin, tarustoihin ja unikuvastoon.

Yrjänän runoudessa totuus ei ole sirpaleinen ja suhteellinen. Se on kiistatta olemassa, vaikkakin saavuttamattomissa. Ihmisen tehtävä on etsiä: "Sain taas yhden kirjan loppuun / sotaa, taloushistoriaa, taivaanmekaniikkaa / opin enemmän kuin halusin / mutta en tarpeeksi vielä".

Kahdessa viimeisimmässä kokoelmassa Yrjänän runoilmaisu on hiukan proosallistunut. Paikoin Angelus vastaa tunnelmaltaan viime vuonna julkaistua Päiväkirjaa, joka on Yrjänän 15 vuoden tilinteko "taiteesta ja elämästä".

Arki on kammottavia unia, niistä johdettua psykoanalyysia, tarustoja ja yhteiskunnallista paatosta. Uni on "todellisuuden äidinkieli" niin runojen puhujille kuin päiväkirjankin ahdistuneelle taiteilijalle.

Yrjänän vahvuus kirjoittajana ei ole runokeinoissa, jotka ovat pelkistetyn tavanomaiset. Olennaisinta hänen ilmaisussaan on sen pohjavesistä tihkuva sivistys, perinpohjainen nöyryys ikivanhan äärellä.

Tekijälle ominaisesti ajattelu viettää nykypäivästä kaiken kulttuurin alkulähteille. Raamatusta ja antiikista Kaksoisvirran maihin, ihmisyyden kehtoon. Puhujat asuttavat symbolisesti Urukin ja Nippurin kaupunkeja, joista sivistys on saanut alkunsa. Lukijalle (tai kirjoittajalle) eräässä runossa puhuva enkeli sanoo suoraan: "Lue Jungisi ja Freudisi ennen kuin avaat suusi / lue profeetat ja valitusvirret ennen kuin kyselet typeriä".

Wikipedia-sukupolvelle kokoelmassa riittää klikkailtavaa.

Suunnilleen jokainen Angeluksen runo on rukous tuntemattomalle jumalalle, epätoivoinen älähdys elämisen vaikeudesta tai nykymenon päivittelyä: "Jos löytäisi ohjaamon / se olisi tyhjä / nurkassa ehkä lojuisi joku kuolaava imbesilli / jyrsimässä viimeistä kädentynkäänsä".

Kokoelman alkupuolen osoitteleva yhteiskunnallisuus on kyllä aika väljähtynyttä: "naapurit on omituisia / ja ulkomaalaiset pitää tappaa / mutta sitä ei saa sanoa ääneen".

Riippuu pitkälti lukijan (todennäköisesti jo valmiista) Yrjänä-suhteesta, pitääkö hän kokoelmasta vai ei. Paljaan rehvakas paatos ja suoraan sanominen voi etäännyttää. Minulle peittelemätön uhma ja suoruus on äärimmäisen vilpittömyyden osoitus. Runoilija näyttää itsensä asennossa, josta sietää saarnata.

Yrjänän todellinen ars magna on CMX-yhtyeen tuotanto, joka on Yrjänän raskaat sanoitukset keulapuussaan ravisuttanut musiikkikulttuuriamme.

Oheen hänen runokokoelmistaan on muotoutumassa kelpo kooste kaunista ajattelua. Voisi kai sitä eräänlaiseksi raamatuksikin kutsua. Mutta piruksi ei lukupuuhassa kannata heittäytyä. Vakavasti suhtautuva saa enemmän.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi