Romaanikuingoottilainenkatedraali

Carlos Ruiz Zafón yhdistelee tyylejä ja luo vetävän jännitystarinan

Carlos Ruiz Zafónin Tuulen varjo on espanjalainen menestysromaani, joka tuo mieleen monta muuta kirjaa ja kirjailijaa. Kaukana ei ole toinen espanjalainen jättimenestyjä, Arturo Pérez-Reverte. Romaanin kuvaukset Barcelonasta ja sen valtasuvuista muistuttavat Eduardo Mendozan joitain romaaneja. Lisäksi Ruiz Zafónin tapa rakentaa tarinansa kuvitteellisen kirjan pohjalle muistuttaa Jorge Luis Borgesia ja Umberto Ecoa.

Lisäksi Tuulen varjo on varsinainen tyylien kohtauspaikka. Se yhdistelee kauhuromantiikkaa, ekspressionistisia kuvauksia ja nuortenkirjamaisia henkilökuvauksia. Väliin tulee mieleen jokin 1800-luvun seikkailukirja tai roskaromaani.

Silti kokonaisuus pysyy kuin ihmeen kaupalla hyvin kasassa, ja tarinanpunojana Ruiz Zafón on varsinainen mestari. Se tuskin selittyy pelkästään sillä, että tekijä on toiminut Hollywoodissa käsikirjoittajana. Pikemmin se kielii perehtymisestä vuosituhantiseen tarinankerrontaperinteeseen, siihen, miten lukijan odotukset herätetään, miten viskotaan matkan varrelle täkyjä tulevasta, miten harottavat säikeet punotaan yhteen.

Kaikki alkaa, kun kertojan isä vie hänet "Unohdettujen kirjojen hautausmaalle", suureen kirjavarastoon, josta pitää valita yksi kirja vaalittavaksi. Kymmenvuotias Daniel valitsee "Tuulen varjo" -nimisen romaanin, jonka tekijästä kukaan ei tunnu tietävän mitään. Romaani vangitsee kertojan täysin ja määrää hänen kohtalonsa siitä lähin.

Mikään yllätys ei ole, että Ruiz Zafón kirjoittaa seikkailukertomuksen lisäksi aikuistumisesta ja rakkaudesta. Poika rakastuu myöhemmin ystävänsä sisareen - mikä toistaa hänen lukemansa kirjan asetelmia, ja muutenkin ne tuntuvat toistuvan.

Tarina lähtee liikkeelle sodanjälkeisistä autioista maisemista, kun eletään jo kenraali Francon yksinvaltaa. Barcelonan sumuisilla, salamyhkäisillä kaduilla väijyy salaisen poliisin agentteja, jotka kiinnostuvat Danielin toimista.

Yksi heistä on oikea maanvaiva, varsinainen pahuuden ruumiillistuma. Romaanin henkilöiden kahtiajako on selvä: diktatuurin edustajat ja ylimystösuvut ovat turmion edustajia, kun taas alamaiset kykenevät solidaarisuuteen ja arjenkin ylittävään sankaruuteen.

Tuulen varjon henkilögallerian ehdoton helmi on entinen tasavaltalainen agentti ja aktivisti, joka on vajonnut pummin tasolle. Daniel kuitenkin poimii hänet kadulta töihin isänsä kirjakauppaan ja saa verrattoman ystävän, jolla äly leikkaa ja herjat lentävät silloinkin, kun diktatuurin lakeija pieksee hänet henkihieveriin.

Yhdessä kaverukset käyvät selvittämään kadonneen kirjailijan arvoitusta. Vähä vähältä käy ilmi, että monetkin ovat hänet tunteneet, vaikka he tahtovat pimittää tietoja tai johtaa harhaan. Perheet ja kohtalot kietoutuvat yhteen ja menneisyyden saloja tulee ilmi kuin pahimmassa saippuaoopperassa.

Kirjailija on joutunut pakenemaan jo nuorena Pariisiin kielletyn rakkauden tähden. Hän on kirjoittanut jokusen unhoon painuneen romaanin. Ja nyt pitkin Barcelonaa hiiviskelee paholaismainen henkilöhahmo suoraan hänen romaaninsa "Tuulen varjo" sivuilta ja hamuaa käsiinsä kaikkia kadonneen kirjailijan teosten kappaleita polttaakseen ne.

Mutta ehkä itse kirjailija ei kuollutkaan, kuten muuan Danielin isän ystävä keksii epäillä. Juuri tällaisiin ennakoiviin johtolankoihin koko romaanin tarina perustuu.

Joidenkin mielestä tarina on tästä syystä ennalta arvattavissa. Niin tai näin, kerronta vetää komeasti loppuun asti - tai melkein, sillä aivan viimeiset sivut ovat jo imeliä.

Ruiz Zafón on verrannut kirjailijantyötään arkkitehtuuriin. Tuulen varjo muistuttaa goottilaista katedraalia, jossa riittää kaaria ja käänteitä. Voi olla monta mieltä siitä, miten valmiiksi loppuratkaisu koko rakennelman saattaa. Kaikki päättyy nimittäin kirjalliseen leikkiin, eräänlaiseen deus ex machina -ratkaisuun, jonka lienee tarkoitus olla lukemisen ylistys.

Sitä ennen Ruiz Zafón muistuttaa romaaninsa olevan vain kirjallinen rakennelma käyttämällä vinksahtaneita, tahallisen koomisia vertauksia ja kummitustarinoita.

Romaanin kieli risteilee herkullisesti kirjallisen koosteen ja nasevien repliikkien välillä. Tarja Härkösen suomennos onnistuu loistavasti pieniä vivahteita myöten ja kuljettaa lukijan hersyvällä kielellään sujuvasti läpi myös poskettoman epätodennäköisten juonenkäänteiden ja kliseisten henkilöhahmojen.

Tarinanpunojana Ruiz Zafón on varsinainen mestari."

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi